Jätä todennettu päästöselvitys edellisen vuoden päästöistä FINETS-järjestelmässä 31.3. mennessä. Energiavirasto luo tarkkailusuunnitelmille ja yksinkertaistetuille tarkkailusuunnitelmille päästöselvityspohjat, jotka löytyvät FINETSin ”Päästöselvitykset”-välilehdeltä. Jos päästölupa- ja/tai tarkkailusuunnitelmahakemus on vielä vuoden alussa Energiaviraston käsittelyssä, päästöselvityspohja luodaan, kun hakemus on ratkaistu.
Näin jätät todennetun päästöselvityksen Energiavirastoon FINETS-järjestelmässä:
- Tarkista voimassa olevan tarkkailusuunnitelman viimeiseltä tietokortilta (kohta "Todentajayrityksen valinta"), että oikea todentaja on valittu.
- Mene FINETSin ”Päästöselvitykset”-välilehdelle ja valitse laitosta koskeva päästöselvityslomake.
- Täytä päästöselvityslomake.
- Lähetä täytetty päästöselvitys todennettavaksi yläpalkin ”Lähetä lomake”-painikkeesta.
- Tarvittaessa täydennä päästöselvitystä todentajan pyynnöstä.
- Todentaja jättää päästöselvitystä koskevan todentamisraportin. Todentamisraporttiin saa vaatia oikaisua kirjallisesti todentajalta 30 päivän kuluessa tiedoksisaannista. Ohje muutoksenhakuun on todentamisraportin liitteenä.
- Hyväksy todentamisraportti kuittaamalla se viimeistään 31.3.
Energiavirasto tarkistaa todennetut päästöselvitykset. Jos päästöselvityksessä havaitaan puutteita tai epäselvyyksiä, Energiavirasto lähettää toiminnanharjoittajalle selvityspyynnön tehdyistä havainnoista. Jos Energiavirasto päätyy selvityksen perusteella siihen, että päästöselvityksessä ilmoitetussa päästömäärässä on virhe, annetaan asiasta erillinen päätös.
Ohjeet:
Päästöselvityksen jättäminen FINETS-järjestelmässä (pdf)
Päästökertoimen laskenta (pdf)
Määrittämisohje painotetuille laskentakertoimille (excel)
Ohje polttoaineen toimittajia ja polttoaineen käyttöä koskevasta raportoinnista (pdf)
Polttoaineen toimittajia ja polttoaineen käyttöä koskeva raportointilomake (excel)
Ilmoita Energiavirastolle
- verkkopalveluja koskevat hintatiedot
- muut verkkopalvelujen hinnat, kuin sähkön siirtoa ja jakelua koskevat hinnat
- verkkopalveluiden määräytymisperusteita koskevat tiedot
Määräytymisperusteilla tarkoitetaan niitä tietoja, joiden perusteella asiakas voi laskea palvelun hinnan. Tällaisia ovat esimerkiksi €/kWh, €/kk, €/kW,kk sekä muut maksun määräytymistä koskevat tiedot.
Toimita hintatiedot syöttämällä ne Energiaviraston hintatietojärjestelmään. Hintatietojärjestelmän käyttö edellyttää, että yritys on valtuuttanut käyttäjän Suomi.fi-valtuudella.
Sähkön hintavertailu - yritysportaali
Lisätietoa valtuuttamisesta
Toimita määräytymisperusteet Energiavirastolle sähköpostilla osoitteeseen [email protected].
Sähkön myyntihinnat ja tunnusluvut
Ilmoita Energiaviraston hintavertailupalveluun ne hinnat, joilla yritys yleisesti tarjoaa tuotteita kuluttajille tai muille pienasiakkaille (kulutus enintään 100 000 kilowattituntia tai varustettu enintään 3 x 63 ampeerin pääsulakkeilla). Myös toimitusvelvolliset myyjät ilmoittavat toimitusvelvollisuustuotteidensa hinnat hintavertailupalveluun.
Ilmoita lisäksi seuraavat tunnusluvut vuosittain
- sähkön käyttöpaikkojen lukumäärä ja yhteenlaskettu vuosikulutus käyttöpaikkaryhmittäin jaettuna
- uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön myyntimäärä ja sähkön myyntisopimusmäärät
Toimita sähkön vähittäismyynnin hintatiedot ja tunnusluvut syöttämällä ne Energiaviraston hintatietojärjestelmään. Hintatietojärjestelmän käyttö edellyttää, että yritys on valtuuttanut käyttäjän Suomi.fi-valtuudella.
Sähkön hintavertailu - yritysportaali
Sähkön myyntiehdot
Ilmoita sähkönmyyntituotteeseen liittyvistä myyntiehdoista, jos ne poikkeavat kuluttajan kannalta olennaisesti alalla yleisesti noudatetuista sähkönmyyntiehdoista.
Ilmoitus on tehtävä ennen kuin muutokset tulevat voimaan ja siinä on esitettävä muutosten voimaantulon ajankohta.
Toimita myyntiehdot sähköpostitse [email protected] tai postitse Energiavirasto, Lintulahdenkuja 2 A, 00530 Helsinki.
Hae ETS2-päästölupaa Energiavirastolta osoitteessa https://ets2.energiavirasto.fi/.
Hae uudelle laitokselle päästölupaa ja tarkkailusuunnitelman hyväksymistä vähintään 6 kuukautta ennen laitoksen toiminnan suunniteltua aloittamista. Toiminnalla tarkoitetaan myös laitoksen koekäyttöä. Jos yksinkertaistetun riskinarvion ehdot täyttyvät laitoksella, voit hakea vakiomuotoista ja yksinkertaistettua tarkkailusuunnitelmaa. Muussa tapauksessa hae normaalimuotoista tarkkailusuunnitelmaa.
Ota yhteyttä Energiavirastoon sähköpostitse ([email protected]) päästöluvan ja päästöjen tarkkailusuunnitelman hyväksynnän hakemista varten. Energiavirasto luo laitoskohtaisen hakemuslomakkeen FINETS-järjestelmään sekä päästöluvalle että tarkkailusuunnitelmalle.
Rekisteröidy FINETS-järjestelmän käyttäjäksi
Jos olet FINETS-järjestelmän uusi käyttäjä, rekisteröidy ensin Suomi.fi-palvelun kautta. Valitse valtuuden asiaksi ”Päästölupa- ja päästöselvitystietojen toimittaminen”. Tarkista, että kaikilla FINETS-järjestelmää käyttävillä henkilöillä on Suomi.fi-valtuudet. Saat Energiavirastolta sähköpostitse ilmoituksen, kun toiminnanharjoittajan perustiedot on lisätty FINETS-järjestelmään. Kun Suomi.fi-valtuudet ovat kunnossa, voit kirjautua FINETS-järjestelmään. Täydennä puuttuvat tiedot ”Toiminnanharjoittaja”-välilehdellä.
Päästöluvan hakeminen FINETS-järjestelmässä:
- Täytä ensin päästölupahakemus. Osa päästölupahakemukselle syötetyistä tiedoista kopioituu tarkkailusuunnitelmahakemukseen.
- Pääset hakemukselle painamalla joko ”Hakemukset”-näkymän diaarinumerolinkkiä (tässä vaiheessa hakemuksella ei ole vielä diaarinumeroa, joten kohdassa lukee "Ei diaarinumeroa") tai valitsemalla ”Mene hakemukseen” ja painamalla ”Hakemuksen tiedot”-painiketta.
- Lisää kaikki pyydetyt tiedot päästölupahakemukselle. Otsikkojen/kysymysten vieressä on musta infokuvake, jota klikkaamalla löytyy tarkemmat ohjeet kullekin kohdalle.
- Muista liittää ympäristönsuojelulainsäädännön mukainen ympäristölupa tai rekisteröinti-ilmoitus hakemukselle. Muita liitteitä ei normaalisti tarvitse lisätä.
- Päivitä ja ylläpidä yhteystietoja ”Toiminnanharjoittaja”-välilehdellä.
Tarkkailusuunnitelman hyväksynnän hakeminen FINETS-järjestelmässä:
- Kun päästölupahakemus on täytetty, siirry täyttämään tarkkailusuunnitelmahakemusta. Jos yksinkertaistetun riskinarvioinnin ehdot täyttyvät, voit hakea halutessasi vakiomuotoista ja yksinkertaistettua tarkkailusuunnitelmaa. Muussa tapauksessa hae normaalia tarkkailusuunnitelmaa.
- Pääset hakemuslomakkeelle painamalla joko ”Hakemukset”-näkymän diaarinumerolinkkiä (tässä vaiheessa hakemuksella ei ole vielä diaarinumeroa, joten kohdassa lukee tällöin "Ei diaarinumeroa") tai valitsemalla ”Mene hakemukseen” ja painamalla sieltä ”Hakemuksen tiedot”-painiketta.
- Jos vastauskenttä on harmaa, kyseessä on tieto, jonka Energiavirasto täyttää myöhemmin tai joka tulee automaattisesti järjestelmästä (esim. päästöluvalta).
- Täytä kaikki pyydetyt tiedot. Muista tallentaa ajoittain.
- Tarkista, että hakemuksessa on oikeat liitteet eikä mitään ylimääräisiä liitteitä. Tavallisesti ainoa pakollinen liite tarkkailusuunnitelmassa on yksinkertainen laitoskaavio, josta selviää laitoksen päästöjen tarkkailuun liittyvät olennaiset asiat. Ennen lomakkeen lähettämistä ylimääräiset liitteet voi vielä poistaa.
Lopuksi lähetä sekä päästölupa- että tarkkailusuunnitelmahakemus Energiavirastolle. Lähetä ensin päästölupahakemus ja heti sen perään tarkkailusuunnitelmahakemus "Lähetä lomake"-painikkeen kautta. Hakemusten tilaksi muuttuu "Hakemus on jätetty" ja asiat saavat diaarinumerot.
Ohjeet
Hakemusohjeet:
Päästölupa- ja tarkkailusuunnitelmaohje (pdf)
Yksinkertaistettu tarkkailusuunnitelma FINETS-järjestelmässä, Webinaari 10.11.2020 (pdf)
Tarkkailusuunnitelma FINETS-järjestelmässä, Webinaari 12.11.2020 osa 1 (pdf)
Tarkkailusuunnitelma FINETS-järjestelmässä, Webinaari 12.11.2020 osa 2 (pdf)
Biokaasu ja biomassa:
Ohje maakaasuverkkoon syötetyn biokaasun tarkkailusta ja raportoinnista päästökaupassa (pdf)
Biomassan tarkkailu ja raportointi päästökaupassa (pdf)
UKK ja CRF-koodit:
Epävarmuus:
Ohje epävarmuustarkastelua varten 2021–2030 (pdf)
Komission epävarmuuslaskentatyökalu (excel)
Kohtuuttomat kustannukset:
Kohtuuttomien kustannusten laskentapohja 2024 (excel)
Euroopan komission päästöjen tarkkailua koskevat ohjeasiakirjat :
Ohje | Kieliversiot (PDF) | |
---|---|---|
MRR GD1: Laitoksia koskevat yleisohjeet | englanti | suomi |
MRR GD3: Biomassa EU:n päästökauppajärjestelmässä | englanti | suomi |
MRR GD4: Epävarmuustarkastelua koskevat ohjeet | englanti | suomi |
MRR GD4a: Epävarmuustarkastelua koskevat ohjeet – Esimerkki | englanti | suomi |
MRR GD5: Näytteenottoa ja analysointia koskevat ohjeet | englanti | suomi |
MRR GD6: Tiedonhallintatoimet ja kontrollijärjestelmä | englanti | suomi |
Hae ETS1-päästölupaan ja/tai -tarkkailusuunnitelmaan muutosta aina, kun laitoksella tapahtuu muutoksia, joilla on vaikutusta päästölupaan ja/tai tarkkailusuunnitelmaan. Pidä FINETS-lomakkeet aina ajan tasalla laitoksen tilanteesta.
Näin jätät päästöluvan/tarkkailusuunnitelman muutoshakemuksen FINETS-järjestelmässä:
- Mene FINETS-järjestelmän ”Hakemukset”-välilehdelle. Paina ”Muuta”-painiketta viimeisimmän hyväksytyn päästöluvan/tarkkailusuunnitelman kohdalla. ”Muuta”-painike löytyy sarakkeesta "Toiminnot".
- Viimeisimmän hyväksytyn tarkkailusuunnitelman tiedot kopioituvat sellaisenaan muutoshakemukselle. Myös hyväksytyn tarkkailusuunnitelman laitoskaavio siirtyy muutoshakemukselle. Jos kaavio ei ole enää ajan tasalla, poista vanhentunut kaavio ja lisää uusi versio hakemukselle. Tarkistathan ennen hakemuksen lähettämistä, että hakemuslomakkeella on vain ajantasainen kaavio.
- Tee muutokset lomakkeelle. Tarkista, että kaikki tarvittavat kohdat on täytetty.
- Lähetä hakemus Energiavirastolle painamalla "Lähetä lomake"-painiketta.
- Jos haet muutosta sekä päästöluvalle että tarkkailusuunnitelmalle, lähetä ensin päästöluvan muutoshakemus.
Ota tarvittaessa yhteyttä: [email protected].
Ohjeet
Webinaarimateriaali 25.5.2022 päästöluvan ja tarkkailusuunnitelman muutoksista (pdf)
Päästölupa- ja tarkkailusuunnitelmaohje (pdf)
Biokaasu ja biomassa:
Ohje maakaasuverkkoon syötetyn biokaasun tarkkailusta ja raportoinnista päästökaupassa (pdf)
Biomassan tarkkailu ja raportointi päästökaupassa (pdf)
Epävarmuus:
Ohje epävarmuustarkastelua varten 2021–2030 (pdf)
Komission epävarmuuslaskentatyökalu (excel)
UKK ja CRF-koodit:
Kohtuuttomat kustannukset:
Kohtuuttomien kustannusten laskentapohja 2024 (excel)
Euroopan komission päästöjen tarkkailua koskevat ohjeasiakirjat:
Ohje | Kieliversiot (PDF) | |
---|---|---|
MRR GD1: Laitoksia koskevat yleisohjeet | englanti | suomi |
MRR GD3: Biomassa EU:n päästökauppajärjestelmässä | englanti | suomi |
MRR GD4: Epävarmuustarkastelua koskevat ohjeet | englanti | suomi |
MRR GD4a: Epävarmuustarkastelua koskevat ohjeet – Esimerkki | englanti | suomi |
MRR GD5: Näytteenottoa ja analysointia koskevat ohjeet | englanti | suomi |
MRR GD6: Tiedonhallintatoimet ja kontrollijärjestelmä | englanti | suomi |
Käynnistä hakemusprosessi ottamalla yhteyttä Energiavirastoon: [email protected].
Hakemuksen hyväksymisen jälkeen todentaja pääsee FINETS-asiointijärjestelmän käyttäjäksi toimittamalla Energiavirastoon valtakirjan, jolla todentaja valtuuttaa henkilöt käyttämään järjestelmää yhtiön nimissä.
Lomake: Valtakirja päästökauppatodentaja (doc)
Ohje: Päästöoikeuksien ilmaisjaon todentaminen (pdf)
Preemion mukaisen tuen maksatusta haetaan alla olevalla lomakkeella. Mikäli sähkön tuottaja ei sähkön markkinahinnasta johtuen ole oikeutettu preemion mukaiseen tukeen, sen on silti toimitettava Energiavirastolle tariffijaksokohtainen tuotanto alla olevalla lomakkeella. Lomakkeesta löytyy lisäohjeita sen täyttämiseksi. Lomakkeen lisätieto -kohtaan tulee kirjata, jos lomake sisältää salassa pidettäviä tietoja.
Lomakkeen tuotantoselvitys tulee aina olla todentajan varmentama. Todentajan varmennukseen löytyy alta oma lomake (liite 1). Lisäohjeita todentajan varmennuksen tekemiseen löytyy suoraan todentajan lomakkeelta sekä Energiaviraston todentajaohjeesta.
Sähkön tuottajan tulee toimittaa maksatushakemus liitteineen Energiavirastoon kahden kuukauden kuluessa tariffijakson päättymisestä. Tuotantoilmoitus liitteineen tulee toimittaa Energiavirastoon kahden kuukauden kuluessa tukijakson (4 v) päättymisestä.
Maksatushakemus- tai tuotantoilmoituslomake.word (päivitetty 7.10.2024)
Liite 1. Preemiojärjestelmään hyväksytyn voimalaitoksen tuotantoselvityksen varmennus.word (päivitetty 7.10.2024)
Sähkön jakeluverkonhaltijoiden, suurjännitteisen jakeluverkonhaltijoiden, kantaverkonhaltijan sekä maakaasun siirtoverkonhaltijan on ilmoitettava Energiavirastolle merkittävistä tietoturvallisuuteen liittyvistä häiriöistä
Toimi näin:
Ilmoita tietoturvahäiriöstä oheisen lomakkeen avulla.
Lomake tietoturvahäiriön ilmoittamiseen
Ohje: tietoturvahäiriön ilmoittaminen (pdf)
Verkon rakennetiedot on toimitettava vuosittain maaliskuun loppuun mennessä Energiavirastolle. Vuodesta 2023 alkaen rakennetiedot toimitetaan uuteen VERTTI-valvontatietojärjestelmään.
Toimitettavia rakennetietoja ovat
- tosiasiallisessa käytössä olevien verkkokomponenttien lukumäärät ja keski-ikätiedot
- vuoden aikana sähköverkkoon investoitujen ja verkosta purettujen verkkokomponenttien lukumäärät
- ostettujen ja myytyjen komponenttien määrät keski-ikätietoineen
- maakaapeliojien todelliset ojapituudet eri ympäristöolosuhdeluokkien mukaan jaoteltuna.
Rakennetiedot ilmoitetaan kunkin vuoden joulukuun viimeisen päivän tilannetta vastaavina arvoina.
Verkkokomponenttien sisältömääritykset ja tulkintaohjeet rakennetietojen ilmoittamiseen löytyvät VERTTI-valvontatietojärjestelmästä Ohjeet-valikosta.
Toimi näin:
- Kirjaudu Energiaviraston VERTTI-valvontatietojärjestelmään. Valvontatietojärjestelmän käyttö edellyttää Suomi.fi-valtuutusta.
- Toimita rakennetiedot valvontatietojärjestelmän lomakkeelle.
- Voit liittää muita tarpeellisia dokumentteja rakennetietojen liitetiedostoihin.
- Lähetä valmiit rakennetiedot valvontatietojärjestelmän kautta Energiavirastolle tarkastettavaksi.
Kiinteiksi verkkokomponenteiksi katsottavien energiavarastojen omistamiseen, kehittämiseen, hallinnointiin ja käyttämiseen on haettava lupa Energiavirastolta.
Kiinteiksi verkkokomponenteiksi katsottavilla energiavarastoilla tarkoitetaan esimerkiksi kondensaattoreita, vauhtipyöriä ja sähköaseman omakäytön akustoja tai muita sähköverkon kiinteitä komponentteja tai niiden osia, joilla voidaan varastoida energiaa sähkömarkkinalain määritelmien mukaisesti. Ehtona on, että energiavarastoliiketoiminnan harjoittaminen ei ole kyseisellä komponentilla mahdollista.
Energiavirasto myöntää hakemuksen perusteella verkonhaltijalle yhden luvan, jolla sallitaan nyt ja jatkossa kaikkien sellaisten verkonhaltijan kiinteiden verkkokomponenttien omistus, kehittäminen, hallinnointi ja käyttö, joita ei käytännössä ole mahdollista käyttää muuhun kuin säännellyn verkkotoiminnan piiriin kuuluvien tehtävien hoitamiseen.
Lupaa hakiessa voit hyödyntää lupahakemuspohjaa. Ilmoita hakemuksessa seuraavat tiedot:
- luvan hakija ja y-tunnus
- haettava lupa: sähkömarkkinalain 29 b §:n 2 momentin mukainen lupa omistaa, kehittää, hallinnoida ja käyttää energiavarastoja, jotka ovat verkonhaltijan kiinteitä verkkokomponentteja
- yhteyshenkilön tiedot.
Lupahakemus tulee allekirjoittaa.
Toimita allekirjoitettu lupahakemus Energiavirastoon sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Voit myös toimittaa lupahakemuksen postitse osoitteeseen Energiavirasto, Lintulahdenkuja 2 A, 00530 Helsinki.
Lupa on maksullinen.
Hakemukset pyydetään toimittamaan 30.8.2024 mennessä.
Energiavirastossa asiointiin liittyen voit saada ilmoituksen viestistä viestipalvelussa. Viestipalvelussa voit lukea saamasi viestin ja vastata siihen. Viestipalveluun kirjautuminen edellyttää Suomi.fi-tunnistautumista ja kyseiseen asiointiin liittyvää valtuutusta.
Energian tukkumarkkinoilla kauppaa käyvien markkinaosapuolten on rekisteröidyttävä yhdelle kansalliselle sääntelyviranomaiselle.
Rekisteröidy Euroopan keskitettyyn markkinaosapuolirekisteriin eli CEREMP-järjestelmään.
Lisäkysymykset rekisteristä ja rekisteröinnissä käytettävästä CEREMP-järjestelmästä: [email protected].
Sähköverkonhaltijoiden on toimitettava sähköverkkoyhtiön kehittämissuunnitelmat Energiavirastolle parillisina vuosina kesäkuun loppuun mennessä.
Toimi näin:
- Kirjaudu Energiaviraston valvontatietojärjestelmään. Valvontatietojärjestelmän käyttö edellyttää Suomi.fi-valtuutusta.
- Toimita kehittämissuunnitelman tiedot valvontatietojärjestelmän lomakkeelle
- Liitä vapaamuotoinen kehittämissuunnitelma lomakkeen liitteeksi
- Lähetä kehittämissuunnitelman tiedot valvontatietojärjestelmän kautta Energiavirastoon
Suomi.fi-valtuuttaminen Energiaviraston järjestelmiin
Energiaviraston määräys kehittämissuunnitelmista (pdf)
Kehittämissuunnitelmia koskevan määräyksen ja säännösten tulkintaohje (pdf)
Sovellusohje karttojen jättämiseen verkkotietopiste.fi-järjestelmään (pdf)
Sähköverkonhaltijoiden ja maakaasuverkonhaltijoiden on toimitettava liiketoimintojen eriytetyt tilinpäätöstiedot ja taloudelliset tunnusluvut Energiavirastolle vuosittain toukokuun loppuun mennessä.
Toimi näin:
- Kirjaudu Energiaviraston valvontatietojärjestelmään. Valvontatietojärjestelmän käyttö edellyttää suomi.fi-valtuutusta.
- Toimita eriytetyt tilinpäätöstiedot ja taloudelliset tunnusluvut valvontatietojärjestelmän lomakkeelle.
- Lähetä valmiit eriytetyt tilinpäätöstiedot ja taloudelliset tunnusluvut valvontatietojärjestelmän kautta Energiavirastoon
- Lähetä yhtiön viralliset eriytetyt tilinpäätökset toukokuun loppuun mennessä sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai postitse osoitteeseen Lintulahdenkuja 2 A, 00530 Helsinki
Suomi.fi -valtuuttaminen Energiaviraston järjestelmiin
Energiaviraston määräys: sähköverkkotoiminnan tunnusluvut ja niiden ilmoittaminen (pdf)
Energiaviraston määräys: maakaasuverkkotoiminnan tunnusluvut ja niiden ilmoittaminen (pdf)
Sähköverkonhaltijoiden ja maakaasuverkonhaltijoiden on toimitettava verkkoyhtiön tekniset tunnusluvut Energiavirastolle vuosittain toukokuun loppuun mennessä.
Toimi näin:
- Kirjaudu Energiaviraston valvontatietojärjestelmään. Valvontatietojärjestelmän käyttö edellyttää suomi.fi-valtuutusta.
- Toimita tekniset tunnusluvut valvontatietojärjestelmän lomakkeelle
- Lähetä valmiit tekniset tunnusluvut valvontatietojärjestelmän kautta Energiavirastoon
Suomi.fi -valtuuttaminen Energiaviraston järjestelmiin
Energiaviraston määräys: sähköverkkotoiminnan tunnusluvut ja niiden ilmoittaminen (pdf)
Energiaviraston määräys: maakaasuverkkotoiminnan tunnusluvut ja niiden ilmoittaminen (pdf)
Maakaasuverkonhaltijoiden on toimitettava maakaasuverkkoyhtiön varautumissuunnitelmat Energiavirastolle seuraavan kerran 1.7.2024 mennessä.
Toimi näin:
Laadi varautumissuunnitelma varautumissuunnittelusta annetun ohjeistuksen mukaisesti. Voit käyttää Energiaviraston laatimaa mallipohjaa suunnitelman laadintaan.
Varautumissuunnitelman on sisällettävä:
- Vapaamuotoinen varautumissuunnitelma
- Vapaamuotoinen valmiussuunnitelma
- Varautumissuunnittelun itsearvio -Excel
Toimita varautumissuunnitelma turvapostilla osoitteeseen [email protected] sekä kopiona [email protected]. Vaihtoehtoisesti suunnitelman voi toimittaa kirjattuna kirjeenä osoitteeseen Energiavirasto, Lintulahdenkuja 2 A, 00530 Helsinki.
Ohje: maakaasuverkonhaltijan varautumissuunnitelma (pdf)
Mallipohja: maakaasuverkonhaltijan varautumissuunnitelma (docx)
Mallipohja: maakaasuverkonhaltijan valmiussuunnitelma (docx)
Pakollisia päästöoikeustilejä avataan vain päästökaupan piiriin kuuluville toiminnanharjoittajille, lentoyhtiöille, laivayhtiöille ja todentajille. Tilin avaamisesta on tehtävä hakemus Energiavirastolle.
Toiminnanharjoittajan päästöoikeustilin avausta voi hakea sen jälkeen, kun laitokselle on myönnetty päästölupa. Ilma-aluksen käyttäjän päästöoikeustilin avausta voi hakea sen jälkeen, kun lentoyhtiön tarkkailusuunnitelma on hyväksytty. Laivayhtiön on haettava päästöoikeustilin avausta sen jälkeen, kun se on lisätty komission listaan. Jos laivayhtiö ei ole listalla, tulee yhtiön ensin itse varmistaa THETIS-MRV helpdeskistä kuka on oikea hallintoviranomainen. Todentajan rekisteröintiä (eli käytännössä tilin avausta) voi hakea sen jälkeen, kun todentaja on hyväksytty päästökauppatodentajaksi.
Hakemus tehdään ensisijaisesti REKA-asiointijärjestelmässä. REKA:n käyttö edellyttää, että uusi tili avataan sellaiselle tilinomistajalle, jolla on jo ennestään tilejä unionin rekisterissä. Mikäli tilinomistajalla ei ole tilejä ennestään, tulee tämän ensin olla yhteydessä rekisteritiimiin ja ilmoittaa aikeista avata tili esim. sähköpostitse [email protected] . Komission listalla olevat laivayhtiöt on lisätty valmiiksi REKA:an, joten em. yhtiöiden tilinavaus onnistuu suoraan REKA:ssa myös ilman aikaisempaa tiliä.
Lisäksi hakemuksen tekijällä, kaikilla hakemuksessa lisättävillä tilinedustajilla ja kaikilla hakemuksen allekirjoittajilla tulee olla mahdollisuus käyttää suomi.fi-kirjautumista tai Finnish Authenticator-tunnistuspalvelua.
Toimikaa näin:
- Varmistakaa ensin, että kaikille tarvittaville henkilöille on myönnetty oikeat suomi.fi-valtuudet REKA-järjestelmää varten. Ulkomaalaiset yhtiöt voivat selvittää suomi.fi-verkkopalvelussa miten pystyvät antamaan valtuudet haluamilleen henkilöille. Hakemuksen tekijällä ja tilinedustajiksi nimettävillä henkilöillä on oltava "Päästökaupparekisteriin liittyvien hakemusten tekeminen" -valtuus. Henkilöillä, jotka allekirjoittavat hakemuksen organisaation puolesta, on oltava "Päästökaupparekisteriä koskevien hakemusten allekirjoittaminen" -valtuus. Kenelläkään ei ole automaattisesti näitä valtuuksia, vaan ne pitää erikseen myöntää suomi.fi-palvelussa REKA:a varten (ks. ohjeet valtuuksien myöntämiseen REKA:n käyttöohjeesta, luvusta 2.1).
- Kukin tilinedustajaksi lisättävä uusi käyttäjä luo itselleen EU Login -tilin, asentaa EU Login -sovelluksen mobiililaitteeseensa, lisää mobiililaitteensa ja matkapuhelinnumeronsa EU Login -tililleen sekä rekisteröityy unionin rekisteriin (ks. Ohje uudelle käyttäjälle). Näin he saavat URID-tunnuksen, joka tarvitaan pakollisena tietona hakemukseen. Uudet käyttäjät ovat henkilöitä, jotka eivät ole aiemmin käyttäneet unionin rekisteriä. Vanhat käyttäjät näkevät URID:nsä kirjautumalla rekisteriin.
- Hakemuksen tekijä kirjautuu REKA:an ja täyttää siellä hakemuksen pakollisen tilin avaamisesta (ks. REKA:n käyttöohje, luku 3.4.3). Hakemuksen, siinä ilmoitettujen tietojen sekä mahdollisten liitteiden on oltava vaatimusten mukaisia (ks. Päästöoikeustilien omistajia ja edustajia koskevat vaatimukset sekä Oikeaksi todistaminen ja laillistaminen).
- Kukin hakemuksessa lisätty tilinedustaja käy REKA:ssa hyväksymässä allekirjoituksellaan itsensä nimeämisen edustajaksi sekä kukin hakemukseen merkitty allekirjoittaja käy allekirjoittamassa hakemuksen organisaation puolesta (ks. REKA:n käyttöohje, luku 4). Järjestelmä lähettää kyseisille henkilöille muistutusviestin hakemuksessa annettuihin sähköpostiosoitteisiin. Allekirjoitusjärjestyksellä ei ole väliä.
- Kun kaikki edustajat ja allekirjoittajat ovat käyneet allekirjoittamassa, hakemus tulee vireille ja siirtyy Energiaviraston käsiteltäväksi. Energiavirasto pyytää tarvittaessa lisätietoja ja ilmoittaa, kun asia on ratkaistu hallintopäätöksellä.
- Energiavirasto lähettää kullekin uudelle käyttäjälle ilmoittautumiskoodin tekstiviestitse. Uusien käyttäjien pitää itse aktivoida ilmoittautumiskoodinsa unionin rekisterissä (ks. Ohje uudelle käyttäjälle). Vasta sen jälkeen he saavat tilinsä näkyviin rekisterissä.
Jos REKA:n käyttö ei ole mahdollista (hakemuksen tekijällä, kaikilla hakemuksessa lisättävillä tilinedustajilla ja kaikilla hakemuksen allekirjoittajilla ei ole mahdollisuutta käyttää suomi.fi-kirjautumista tai Finnish Authenticator-tunnistuspalvelua), hakemuksen voi tehdä myös pdf-hakemuslomakkeella, jonka saa pyytämällä Energiavirastosta [email protected]. Lomake voidaan allekirjoittaa kolmella eri tavalla: 1) kynällä, 2) niin, että kukin allekirjoittaja vahvistaa allekirjoituksensa lähettämällä sähköpostin osoitteeseen [email protected], tai 3) käyttämällä sähköistä allekirjoitusta, jos sellainen on organisaatiossasi käytössä. Toimita hakemuslomake Energiavirastoon siinä olevien ohjeiden mukaisesti.
Ohje uudelle käyttäjälle (EU Login-tili, rekisteröityminen ja ilmoittautuminen) (pdf)
Päästöoikeustilien omistajia ja edustajia koskevat vaatimukset (pdf)
Infratuen maksatuksen hakeminen
Ennen maksatushakemuksen jättämistä tuensaajan tulee huomioida seuraavat asiat:
- Tukipäätöksen mukaan tuen saajan on viipymättä, mutta kuitenkin viimeistään kuukauden kuluttua hankkeen mukaisten latauspisteiden tai tankkauspisteiden käyttöönotosta julkaistava niitä koskevat tiedot verkkosivuillaan. Tuen saajan omien verkkosivujen sijasta tuen saaja voi julkaista tiedot sähköisessä lataus- tai tankkauspalvelussa siten, että ne ovat helposti kaikkien saatavilla.
- Tukipäätöksen mukaan tuensaajan on viipymättä mutta kuitenkin viimeistään kuukauden kuluttua hankkeen mukaisten latauspisteiden tai tankkauspisteiden käyttöönotosta ilmoitettava asiasta Energiavirastolle. Ilmoitus tehdään osoitteisiin [email protected] ja [email protected] otsikolla "Käyttöönottoilmoitus xxx/070900/202x".
Lisäksi tuensaajan tulee huomioida seuraavaa:
- Jos ennen hankkeen aloittamista ilmenee, että hanke viivästyy tukipäätöksessä määrätystä aikataulusta tai hanketta ei voida muusta syystä toteuttaa tukipäätöksen mukaisesti, tuen saajan tulee ilmoituksellaan luopua myönnetystä tuesta viipymättä. Ilmoitus tehdään osoitteisiin [email protected] ja [email protected] otsikolla "Ilmoitus tuesta luopumisesta xxx/070900/202x"
Hae infratuen maksatusta TAKILA-asiointijärjestelmässä alla olevin ohjein.
TAKILA-asiointijärjestelmän käyttöohje
Ohje infratuen maksatuksen hakemiseen
Jos hankkeelle myönnettyä tukea on korotettu sen perusteella, että kyseessä on uutta teknologiaa hyödyntävä hanke, tulee tuen saajan tehdä loppuraportti hankkeen tuloksista ja niiden hyödyntämismahdollisuuksista. Raportti tehdään alla olevaan pohjaan.
Uuden teknologian loppuraporttipohja
Väärinkäytökset
Petos tulee kyseeseen silloin, kun tuenhakija antaa tahallisesti viranomaiselle virheellisiä tietoja ja näin erehdyttää viranomaista tekemään päätöksen, josta tuenhakija saa perusteetonta taloudellista hyötyä. Infratuen maksatusta haettaessa tuenhakija on velvollinen antamaan maksatushakemuksella asianmukaiset ja oikeat tiedot. Tukea voidaan hakea ja maksaa ainoastaan silloin, jos tuenhakija on noudattanut, mitä valtionavustuslaissa ja tukea koskevassa valtioneuvoston asetuksessa säädetään sekä tukipäätöksessä määrätään.
Valtionavustuslain nojalla Energiaviraston on päätöksellään määrättävä valtionavustuksen maksaminen lopetettavaksi sekä jo maksettu valtionavustus takaisin perittäväksi, jos valtionavustuksen saaja on käyttänyt valtionavustuksen olennaisesti muuhun tarkoitukseen kuin se on myönnetty taikka valtionavustuksen saaja on antanut valtionapuviranomaiselle väärän tai harhaanjohtavan tiedon seikasta, joka on ollut omiaan olennaisesti vaikuttamaan valtionavustuksen saantiin, määrään tai ehtoihin, taikka salannut sellaisen seikan.
Väärinkäytösepäilyistä ilmoittaminen
Liikenteen infratuen väärinkäytösepäilyistä voi ilmoittaa Oikeuskanslerinviraston ilmoituskanavalla ja Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF:in petosilmoitusjärjestelmässä.
Oikeuskanslerinviraston keskitetty ulkoinen ilmoituskanava
Oikeuskanslerinvirasto toimii keskitettynä ulkoisena ilmoituskanavana, jonne ilmoittajat voivat tehdä ilmoittajansuojelulain (1171/2022) tarkoittamissa tilanteissa ilmoituksen väärinkäytöksestä. Ilmoituksen voi tehdä kirjallisesti tai suullisesti. Oikeuskanslerinvirasto siirtää ilmoituksen toimivaltaisille viranomaisille, joka tutkii ilmoituksen.
Tarkemmat ohjeet ilmoituksen tekemisestä löytyvät Oikeuskanslerinviraston sivuilta.
Petosepäilyn ilmoittaminen Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF:lle
Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF tutkii ilmoituksia, jotka koskevat petoksia ja muita vakavia väärinkäytöksiä, jotka koskevat EU:n julkisia varoja, EU:n toimielimiä ja muiden virastojen työntekijöitä.
OLAF:iin voi ottaa yhteyttä nimettömästi ja millä tahansa Euroopan unionin 24 virallisesta kielestä. Ilmoitus voidaan tehdä OLAF:in petosilmoitusjärjestelmässä verkossa tai kirjeitse.
Tarkemmat ohjeet ilmoituksen tekemisestä löytyvät OLAF:in sivuilta.
OLAF:in ohjeet petosepäilyn ilmoittamisesta
Tarvittaessa voit olla yhteydessä lisätietoja varten osoitteeseen [email protected].
Päästökauppaan kuuluvien toiminnanharjoittajien, meriliikenteen harjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on ilmoitettava edellisen vuoden todennetut päästönsä vuosittain 31.3. mennessä unionin rekisterissä. Todentajien on vahvistettava ilmoitetut päästömäärät rekisterissä 31.3. mennessä.
Yksityiskohtaiset ohjeet päästöjen ilmoittamisesta ja todennetuiksi hyväksymisestä löytyvät unionin rekisterin oikeassa yläkulmassa olevan Ohje-linkin kautta sisäänkirjautumisen jälkeen.
Jos päästöjä ei ole ilmoitettu ja todennettu 31.3. mennessä, tilin käyttö estyy. Tällöin esimerkiksi tilisiirtojen teko tililtä estyy siihen saakka, että päästöt on ilmoitettu ja vahvistettu.
Päästökauppaan kuuluvien toiminnanharjoittajien, meriliikenteen harjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on palautettava edellisen vuoden todennettuja päästöjään vastaava määrä päästöoikeuksia vuosittain 30.9. mennessä unionin rekisterissä.
Yksityiskohtaiset ohjeet päästöoikeuksien palauttamisesta löytyvät unionin rekisterin oikeassa yläkulmassa olevan Ohje-linkin kautta sisäänkirjautumisen jälkeen.
Jos toiminnanharjoittaja, meriliikenteen harjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ei tee palautusta 30.9. mennessä, palauttamatta jääneistä päästöoikeuksista määrätään ylitysmaksu, joka on 100 € / hiilidioksidiekvivalenttitonni korotettuna Euroopan kuluttajahintaindeksin muutoksen mukaisesti. Toiminnanharjoittajan, meriliikenteen harjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on lisäksi palautettava palauttamatta jääneet päästöoikeudet.
Kestävyyslain mukainen ennakkotieto kertoo, onko raaka-ainetta pidettävä jätteenä, tähteenä, syötäväksi kelpaamattomana selluloosana tai lignoselluloosana sovellettaessa nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia tai sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia. Hakemuksen voi jättää kestävyyslain mukainen toiminnanharjoittaja.
Täytä ennakkotietohakemus ja toimita se allekirjoitettuna Energiavirastoon.
Toiminnanharjoittajan kestävyyskriteeriohje (pdf)
Biomassapolttoaineilla sähköä, lämpöä tai jäähdytystä tuottavien laitosten kestävyysjärjestelmää koskeva hyväksymishakemus tehdään KEKRI-asiointijärjestelmässä osoitteessa kekri.energiavirasto.fi.
KEKRI-järjestelmän käyttöohje (pdf)
KEKRI-järjestelmän tietosuojaseloste (pdf)
KEKRI-asiointijärjestelmän käyttäjäksi haluavan toiminnanharjoittajan tulee toimittaa kirjallinen pyyntö sähköpostitse osoitteeseen [email protected].
Vapaamuotoisesta pyynnöstä tulee käydä ilmi:
– Toiminnanharjoittajan lisäämiseen tarvittavat tiedot:
1) syy järjestelmään hakeutumiseen,
2) yrityksen nimi,
3) y-tunnus ja
4) kotipaikka sekä
5) toiminnanharjoittajan yhteyshenkilön/-henkilöiden sähköpostiosoite.
– Kestävyysjärjestelmän lisäämiseen tarvittavat tiedot:
6) kestävyysjärjestelmän nimi ja
7) kestävyysjärjestelmän yhteyshenkilön/-henkilöiden sähköpostiosoite.
KEKRI-asiointijärjestelmään perustettava kestävyysjärjestelmä voi koskea vain yhtä laitosta. Mikäli kestävyysjärjestelmää haetaan päästökauppaan kuuluvalle laitokselle, tulisi kestävyysjärjestelmän nimen vastata päästölupajärjestelmässä annettua nimeä. KEKRI-järjestelmä lähettää toiminnanharjoittajan yhteyshenkilölle automaattisen sähköposti-ilmoituksen, kun toiminnanharjoittaja ja kestävyysjärjestelmä on lisätty KEKRI-järjestelmään.
KEKRI-asiointijärjestelmä edellyttää käyttäjän vahvaa tunnistautumista ja tarvittavia asiointioikeuksia, jotka toiminnanharjoittaja voi antaa edustajalleen Suomi.fi-palvelussa. Lisätietoa Suomi.fi-valtuuksista löytyy osoitteesta: https://energiavirasto.fi/suomi.fi-valtuutus
Biopolttoaineiden, liikenteen biokaasun ja bionesteen tuotantoa koskevat hakemukset tehdään ao. lomakkeita käyttämällä. Lähetä hyväksymishakemus, muutoshakemus tai jatkoaikahakemus liitteineen sekä todentajan lausunto osoitteeseen [email protected] ja kopiona [email protected]. Jatkoaikahakemusta ei tarvitse todentaa.
Laita sähköpostiviestin otsikoksi "Kestävyysjärjestelmän hyväksymishakemus/muutoshakemus/jatkoaikahakemus".
Toiminnanharjoittajan kestävyyskriteeriohje (pdf)
Toiminnanharjoittajan prosessiohje (pdf)
Lomake: Toiminnanharjoittajan kestävyysjärjestelmän hyväksymishakemus (doc)
Lomake: Todentajan lausunto hyväksymishakemukseen (doc)
Lomake: Toiminnanharjoittajan kestävyysjärjestelmän muutoshakemus (doc)
Lomake: Todentajan lausunto muutoshakemukseen (doc)
Lomake: Toiminnanharjoittajan kestävyysjärjestelmän jatkoaikahakemus (doc)
Lomake: Toiminnanharjoittajan rajoitetun kestävyysjärjestelmän hyväksymishakemus (doc)
Verkonhaltijan tulee hakea poikkeusta markkinapohjaisesta lisäpalveluiden hankinnasta, mikäli se ei käytä lisäpalveluita tai lisäpalvelujen markkinapohjainen hankinta ei ole verkonhaltijalle taloudellisesti tehokasta.
Energiavirasto voi myöntää poikkeuksen enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.
Toimi näin:
- Kirjaudu Energiaviraston valvontatietojärjestelmään. Luvan hakeminen valvontatietojärjestelmässä edellyttää uutta Suomi.fi-valtuutusta.
- Avaa uusi Lisäpalveluiden poikkeamishakemus -lomake
- Täytä hakemus valvontatietojärjestelmässä olevan ohjeen mukaan.
- Liitä hakemukseen vähintään ohjeessa mainitut liitetiedostot.
- Lähetä täytetty hakemus valvontatietojärjestelmän kautta Energiavirastoon
Suomi.fi-valtuuttaminen Energiaviraston järjestelmiin
Energiaviraston jousto- ja lisäpalveluiden ohje sähköverkonhaltijoille (pdf)
Vertti-järjestelmä
Verkonhaltijan tulee hakea poikkeusta markkinapohjaisesta joustopalveluiden hankinnasta, mikäli markkinapohjainen hankinta ei ole taloudellisesti tehokasta, tai jos se johtaisi vakaviin markkinoiden vääristymiin tai lisäisi siirtorajoituksia.
Toimi näin:
- Kirjaudu Energiaviraston valvontatietojärjestelmään. Luvan hakeminen valvontatietojärjestelmässä edellyttää uutta Suomi.fi-valtuutusta.
- Avaa uusi Joustopalveluiden poikkeamishakemus-lomake
- Täytä hakemus valvontatietojärjestelmässä olevan ohjeen mukaan.
- Liitä hakemukseen vähintään ohjeessa mainitut liitetiedostot.
- Lähetä täytetty hakemus valvontatietojärjestelmän kautta Energiavirastoon
Suomi.fi-valtuuttaminen Energiaviraston järjestelmiin
Energiaviraston jousto- ja lisäpalveluiden ohje sähköverkonhaltijoille (pdf)
Vertti-järjestelmä
Infrastruktuurituen saajan on toimitettava hankkeen toteutuneista vaikutuksista selvitys Energiavirastolle kahden vuoden kuluessa maksatuspäätöksen tekemisestä.
Täytä alla oleva lomake ja toimita se sähköpostitse pdf-muodossa osoitteisiin [email protected] ja [email protected] viimeistään kahden vuoden päästä infratuen maksatuspäätöksestä. Lomake sisältää tarkemmat ohjeet sen täyttämiseksi.
Huomioi käyttää oikeaa lomakepohjaa riippuen siitä, milloin hanke on voittanut tarjouskilpailun eli minkä vuoden hankkeesta on kyse.
Valtioneuvoston asetus sähköisen liikenteen ja biokaasun liikennekäytön infrastruktuurituesta vuosina 2018–2021:
Selvitys hankkeen toteutuneista vaikutuksista (word)
Valtioneuvoston asetus sähköisen liikenteen, biokaasun ja uusiutuvan vedyn liikennekäytön infrastruktuurituesta vuosina 2022–2025:
Toimita ilmoitus edellisen kalenterivuoden aikana kulutukseen luovutetuista polttoaineista Energiavirastolle vuosittain maaliskuun loppuun mennessä. Alta löydät mallin ja ohjeet ilmoituksen tekemiseen.
Toimita ilmoituslomake ja tietotaulukko osoitteeseen [email protected] ja kopiona [email protected].
Tarkemmat ohjeet löydät Raportointiohjeesta.
Raportointiohje (pdf) - Ohje liikennepolttoaineiden elinkaarenaikaisten kasvihuonekaasupäästöjen ilmoittamisesta Energiavirastolle
Ilmoituksen täyttämiseen liittyvät arviot
Vähentämisvelvoitteen piiriin kuuluvan kevyen polttoöljyn määrän voi arvioida Tilastokeskuksen laskelman perusteella. Energiavirasto arvioi Tilastokeskuksen kanssa luvun päivitystarvetta vuosittain. Tilastokeskuksen arvion mukaan 58 % Suomessa jaellusta kevyestä polttoöljystä voidaan laskea kuuluvan vähentämisvelvoitteen piiriin. Polttoaineen toimittaja ei voi käyttää tätä arviota yhdessä muiden arvioiden kanssa.
Maatalouden polttoainesäiliöihin toimitetun vähentämisvelvoitteen piiriin kuuluvan polttoöljyn määrän voi arvioida Energiaviraston laskelman perusteella. Laskelma perustuu Luonnonvarakeskuksen tilastoon. Energiavirasto arvioi luvun päivitystarvetta vuosittain. Energiaviraston laskelman mukaan 72,4 % farmisäiliöihin jaellusta kevyestä polttoöljystä voidaan laskea kuuluvan vähentämisvelvoitteen piiriin.
Sähkön päästöt määritellään kansallisen sähköntuotannon päästökertoimen perusteella. Sähköntuotannon päästökertoimena käytetään Energiaviraston julkaisemaa ajantasaista sähköntuotannon päästökerrointa yksikössä gCO2-ekv/kWh. Tarkemmat tiedot päästökertoimesta ja päästökertoimen löydät Energiaviraston kotisivuilta.
Lisätietoja tilastoista ja niiden käyttämisestä osittamisessa löydät Raportointiohjeesta. Ajantasaiset luvut ovat aina saatavissa Energiaviraston kotisivuilla.
- Tutustu vastuuhenkilöpätevyyden uusimisesta annettuihin ohjeisiin Energiaviraston energiakatselmusten verkkosivuilla.
- Jos olet pätevyyden ollessa voimassa toiminut viimeisten neljän vuoden aikana vastuuhenkilönä yrityksen energiakatselmuksessa, täytä alla oleva hakemuslomake. Muussa tapauksessa siirry kohtaan 4.
Vastuuhenkilöpätevyyden uusimisen hakemuslomake - Toimita hakemuslomake Energiavirastoon ensisijaisesti sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Hakemus voidaan vaihtoehtoisesti postittaa osoitteeseen:
Energiavirasto
Lintulahdenkuja 2 A
00530 Helsinki
Hakemuslomake pitää toimittaa Energiavirastolle ennen kuin vastuuhenkilöpätevyyden voimassaolon päättymisestä on kulunut vuosi. - Jos et ole toiminut viimeisten neljän vuoden aikana vastuuhenkilönä yrityksen energiakatselmuksessa, ilmoittaudu uuteen vastuuhenkilökokeeseen alla olevista linkeistä viimeistään viikkoa ennen koetta. Uusintakokeeseen ilmoittautuneet saavat käyttöönsä sähköisen esitysmateriaalin viimeisimmästä vastuuhenkilökoulutuksesta. Uusintakokeeseen pitää ilmoittautua ennen kuin vastuuhenkilöpätevyyden voimassaolon päättymisestä on kulunut vuosi.
Vastuuhenkilökoepäivät ja ilmoittautumislomakkeet:
• tiistai 7.5.2024, ilmoittautumislinkki >>
• tiistai 26.11.2024, ilmoittautumislinkki >>
Uusi toiminnanharjoittaja ilmoittaa toiminnanharjoittajan vaihtumisesta Energiavirastolle sähköpostitse ([email protected]). Lisää ilmoitukseen seuraavat tiedot soveltuvin osin:
- vapaamuotoinen selvitys toiminnanharjoittajan vaihtumisen taustasta
- tieto siitä, mikä taho on muutoksen jälkeen päästökauppalain mukainen toiminnanharjoittaja eli kenellä on tosiasiallinen määräysvalta laitoksen toiminnasta
- tieto siitä, milloin tosiasiallisen määräysvallan vaihtuminen laitoksella on tapahtunut
- vahvistus siitä, että uusi toiminnanharjoittaja pyytää ilmaisjaon tarkkailumenetelmäsuunnitelman siirtämistä nimiinsä (ilmaisjaon saamiseen liittyvien velvoitteiden vuoksi) ja
- liitteenä kauppakirja tai muu sopimusasiakirja, josta ilmenee, että kyseinen laitos on myyty tai muutoin siirtynyt uudelle toiminnanharjoittajalle.
Ilmoituksen saatuaan Energiavirasto tarkistaa päästöluvan siten, että lupa siirretään uudelle toiminnanharjoittajalle.
Ilmoita viipymättä Energiavirastolle, jos laitoksen
- toiminta loppuu
- soveltamisalassa tapahtuu muutoksia
- ympäristölupa raukeaa tai
- ympäristölupa peruutetaan.
Ilmoituksen perusteella Energiavirasto voi kehottaa ja ohjeistaa hakemaan päästöluvan peruuttamista. Päästöluvan peruuttamista haetaan sähköpostitse. Ilmoita sähköpostissa selvitys siitä, miksi laitos ei enää kuulu päästökaupan soveltamisalaan. Lisää selvityksen liitteeksi riittävä näyttö asiasta. Lähetä selvitykset koskien päästöluvan peruuttamista osoitteeseen: [email protected].
Jos todentaja on merkinnyt todentamisraporttiin puutteita, virheitä tai väärintulkintoja ja/tai parannusehdotuksia, tee parannusraportti. Jätä raportti Energiavirastolle FINETS-järjestelmän kautta 30.6. mennessä.
Tee parannusraportti FINETS-järjestelmän "Parannusraportit"-välilehdellä. Parannusraporttilomake muodostuu automaattisesti järjestelmään, jos todentaja on merkinnyt todentamisraporttiin väärintulkintoja, MRR:n vastaisuuksia, poikkeamia tai parannussuosituksia. Jos A1-laitokselle on merkitty pelkkiä parannussuosituksia, pohja ei muodostu järjestelmään eikä parannusraporttia tarvitse jättää.
Kerro parannusraportissa, miten ja milloin sääntöjenvastaisuudet on korjattu tai tullaan korjaamaan ja milloin parannussuositukset toteutetaan. Kaikki sääntöjenvastaisuudet on korjattava.
Energiavirasto käsittelee parannusraportin ja tekee siitä joko maksullisen päätöksen tai päättää asian maksuttomalla kuittausviestillä. Jotta asia voidaan kuitata ilman maksullista päätöstä, seuraavien ehtojen tulee täyttyä. Toiminnanharjoittaja on 30.6. mennessä:
- korjannut kaikki sääntöjenvastaisuudet
- toteuttanut suositellut parannukset
- hakenut muutosta tarkkailusuunnitelmaan asiaan liittyvien kohtien osalta ja
- jättänyt parannusraportin, jossa ilmoittaa korjauksista, parannuksista ja tarkkailusuunnitelmaan tehdyistä muutoksista.
Webinaarimateriaali 25.5.2022 parannusraportin jättämisestä (pdf)
Toimita tuenkäyttösuunnitelma TESSA-järjestelmän kautta Energiavirastolle seuraavan vuoden loppuun mennessä siitä, kun tukea on myönnetty ensimmäisen kerran. Anna suunnitelmassa vähintään seuraavat tiedot:
-
kehittämistoimen nimi;
-
kehittämistoimen pääasiallinen suorituskunta tai -kunnat;
-
kehittämistoimen kuvaus, sen toteuttamissuunnitelma ja -aikataulu;
-
arvio kehittämistoimen vaikutuksista kasvihuonekaasujen vähentämiseen tai välttämiseen sekä muista merkityksellisistä hiilineutraaliutta edistävistä vaikutuksista;
-
selvitys kehittämistoimen arvioiduista kustannuksista ja niiden syntymisajankohdasta;
-
selvitys, ettei kehittämistoimesta aiheutuviin kustannuksiin kohdistu valtiontuiksi katsottavia tukia.
Voit muuttaa tuenkäyttösuunnitelmaa TESSA-järjestelmän kautta 31.12.2028 saakka. Hae muutosta, jos aiemmin hyväksytty kehittämistoimi muuttuu merkittävästi tai haluat lisätä kehittämistoimen hyväksyttyyn tuenkäyttösuunnitelmaan.
Ennen hakemuslomakkeen täyttöä organisaation on hyvä tutustua Energiaviraston alkuperätakuurekisterin käyttäjille tarkoitetun ohjeen lukuun 7, josta löytyy lisätietoja lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuurekisteriin liittymisestä ja rekisterin vaatimuksista. Linkki ohjeeseen
Organisaation tulee toimittaa hakemuslomake liitteineen allekirjoitettuna Energiavirastoon osoitteisiin [email protected] ja [email protected]. Ennen hakemuslomakkeen toimittamista organisaatiota ei voida rekisteröidä tilinhaltijaksi lämmön ja jäähdytyksen sähköiseen alkuperätakuurekisteriin, eikä tämän myymälle, tuottamalle tai käyttämälle lämmölle ja jäähdytykselle voida myöntää alkuperätakuita.
Hakemuslomake tilinhaltijan rekisteröimiseksi lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuurekisteriin
Lämmön ja jäähdytyksen myyjä, tuottaja, käyttäjä tai muu lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuurekisterissä toimiva tilinhaltija voi valtuuttaa vähintään yhden henkilön toimimaan yhtiön valtuutettuna käyttäjänä lämmön ja jäähdytyksen sähköisessä alkuperätakuurekisterissä ja siten toimimaan yhtiön puolesta alkuperätakuurekisteriin liittyvissä asioissa.
Valtakirjalomake - Lämmön ja jäähdytyksen alkuperätakuurekisteri
Energiantuotantolaitoksen nimenkirjoitusoikeudellinen voi valtuuttaa aggregoijana toimivan tilinhaltijan organisaatiosta vähintään yhden henkilön toimimaan energiantuotantolaitoksen puolesta alkuperätakuurekisteriin liittyvissä asioissa.
Valtakirjalomake - Energiantuotantolaitoksen rekisteröinti ja hallinnointi alkuperätakuurekisterissä
1. Valtuuta yksi tai useampi henkilö yhtiön TESSA-järjestelmän käyttäjäksi Suomi.fi-valtuutuksen avulla. Valtuusasia on nimeltään ”Energiaintensiivisen teollisuuden sähköistämistuen hakeminen ja tuen käyttö”. Jos Suomi.fi-valtuutusta ei voi tehdä, ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen [email protected].
2. Kirjaudu sisään TESSA-järjestelmään. Täytä toiminnanharjoittajan ja laitoksen tiedot järjestelmään.
3. Hae tukea TESSA-järjestelmässä. Vuosina 2023-2026 tukea on haettava 31.3. mennessä.
Ennen hakemuksen tekemistä tutustu tuenhakijan ohjeeseen.
Tee ilmoitus sähköpostitse osoitteeseen [email protected] otsikolla ”Ilmoitus hakeutumisesta sähköistämistuen piiriin”. Lisää viestiin seuraavat tiedot:
-
Toiminnanharjoittajan nimi
-
Toiminnanharjoittajan y-tunnus
-
Laitokset, joiden perusteella tukea haetaan
-
Toimiala ja kaikkien tuotteiden PRODCOM-koodit
-
Vähintään yhden yhteyshenkilön sähköpostiosoite, johon ilmoitus toiminnanharjoittajan perustamisesta TESSA-järjestelmään lähetetään.
Saat sähköpostilla vahvistuksen, kun voit aloittaa tukihakemuksen TESSA-järjestelmässä.
Toimita kestävyyskriteeriselvitys Energiavirastolle vuosittain maaliskuun loppuun mennessä. Alta löydät mallin ja ohjeet kestävyyskriteeriselvityksen tekemiseen.
HUOM! KEKRI-asiointijärjestelmää käyttävät toiminnanharjoittajat jättävät kestävyyskriteeriselvityksen ja todentajan tarkastuskertomuksen KEKRI-asiointijärjestelmässä.
Täytä tarvittavat tiedot valmiiseen kestävyyskriteeriselvityksen Excel-pohjaan. Jos käytät omaa Excel-taulukkoa, pidä huolta että taulukon tiedot on koottu Energiaviraston ohjeistuksen ja mallipohjan mukaisesti. Taulukkoa ei saa lukita tai suojata salasanalla, vaan pyydetyt tiedot tulee olla kopioitavissa taulukosta.
Liitä selvityksen liitteeksi jäljennös todentajan tarkastuskertomuksesta ja lähetä selvitys osoitteeseen [email protected] ja kopiona [email protected]. Laita sähköpostiviestin otsikoksi "Kestävyyskriteeriselvitys".
Toiminnanharjoittajan kestävyyskriteeriohje (pdf)
Malli: Kestävyyskriteeriselvitys - biopolttoaineet ja bionesteet (excel)
Jätä todennettu päästöoikeuksien ilmaisjaon tuotantotasoraportti 31.3. mennessä.
Suurjännitteisen eli vähintään 110 kV sähköjohdon rakentamiseen on haettava hankelupa Energiavirastolta. Hankelupa tarvitaan kantaverkkoon tai suurjännitteiseen jakeluverkkoon kuuluville johdoille, rajayhdysjohdoille ja liittymisjohdoille, joiden nimellisjännite on vähintään 110 kV.
Ilmoita hankelupahakemuksessa
- tiedot rakennuttajasta;
- tärkeimmät tekniset tiedot sekä johdon yleissuunnitelmakartta;
- kustannusarvio ja rakentamisaikataulu;
- selvitys johdon tarpeellisuudesta sähkön siirron turvaamiseksi;
- selvitys johdon ympäristövaikutuksista ja soveltuvuudesta alueen maankäyttöön;
- lausunto verkonhaltijalta, jonka sähköverkkoon korkeajännitejohto on tarkoitus liittää;
- lausunto vastuualueen jakeluverkonhaltijalta;
- muut lupakäsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot.
Toimita allekirjoitettu hankelupahakemus Energiavirastoon sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Jos kyse on tuotantolaitoksen liittymisjohdon hankeluvasta, voit toimittaa hankelupahakemuksen Luvat ja valvonta -palvelun kautta: Luvat ja valvonta -palvelu.
Voit myös toimittaa hankelupahakemuksen postitse osoitteeseen Energiavirasto, Lintulahdenkuja 2 A, 00530 Helsinki.
Hankelupa on maksullinen.
Suurjännitteisen sähköjohdon perusparannuksen luvantarpeesta on oltava yhteydessä Energiavirastoon. Toimita lausuntopyyntö Energiavirastoon sähköpostitse osoitteeseen [email protected].
Raportoi Energiavirastolle tuen käytöstä viimeistään 30.6.2029. Energiavirasto julkaisee tuenkäyttöä koskevan raportoinnin ohjeet myöhemmin.
Sähköverkonhaltijoiden on toimitettava sähköverkkoyhtiön varautumissuunnitelmat Energiavirastolle kesäkuun loppuun mennessä kolmen vuoden välein vuodesta 2019 alkaen. Seuraavat suunnitelmat on toimitettava Energiavirastolle 30.6.2022 mennessä.
Toimi näin:
Laadi varautumissuunnitelma varautumissuunnittelusta annetun ohjeistuksen mukaisesti. Voit käyttää Energiaviraston laatimaa mallipohjaa suunnitelman laadintaan.
Varautumissuunnitelman on sisällettävä:
- Vapaamuotoinen varautumissuunnitelma
- Vapaamuotoinen valmiussuunnitelma
- SÄHKÖKOTKA-työkalusta saatavat kolme liitettä (raportti pdf-muodossa, keskustelumuistio pdf-muodossa sekä vastausdata excel-muodossa)
Toimita varautumissuunnitelma turvapostilla osoitteeseen [email protected] sekä kopiona [email protected]. Vaihtoehtoisesti suunnitelman voi toimittaa kirjattuna kirjeenä osoitteeseen Energiavirasto, Lintulahdenkuja 2 A, 00530 Helsinki.
Ohje: sähköverkonhaltijan varautumissuunnitelma (pdf)
Mallipohja: sähköverkonhaltijan varautumissuunnitelma (docx)
Mallipohja: sähköverkonhaltijan valmiussuunnitelma (docx)
Päästöoikeustilin edustajien lisäämisestä tai poistamisesta on tehtävä hakemus Energiavirastolle.
Hakemus tehdään ensisijaisesti REKA-asiointijärjestelmässä. REKA:n käyttö edellyttää, että hakemuksen tekijällä, kaikilla hakemuksessa lisättävillä tilinedustajilla ja kaikilla hakemuksen allekirjoittajilla on mahdollisuus käyttää suomi.fi-kirjautumista. Heillä tulee olla suomalainen henkilötunnus ja käytössään suomalaiset verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenne tai varmennekortti tunnistautumista varten. Heillä on myös oltava oikeat suomi.fi-valtuudet tarvittavien toimenpiteiden tekemiseen.
Toimikaa näin:
- Varmistakaa ensin, että kaikille tarvittaville henkilöille on myönnetty oikeat suomi.fi-valtuudet REKA-järjestelmää varten. Hakemuksen tekijällä ja tilinedustajiksi nimettävillä henkilöillä on oltava "Päästökaupparekisteriin liittyvien hakemusten tekeminen" -valtuus. Henkilöillä, jotka allekirjoittavat hakemuksen organisaation puolesta, on oltava "Päästökaupparekisteriä koskevien hakemusten allekirjoittaminen" -valtuus. Kenelläkään ei ole automaattisesti näitä valtuuksia, vaan ne pitää erikseen myöntää suomi.fi-palvelussa REKA:a varten (ks. ohjeet valtuuksien myöntämiseen REKA:n käyttöohjeesta, luvusta 2.1).
- Kukin tilinedustajaksi lisättävä uusi käyttäjä luo itselleen EU Login -tilin, asentaa EU Login -sovelluksen mobiililaitteeseensa, lisää mobiililaitteensa ja matkapuhelinnumeronsa EU Login -tililleen sekä rekisteröityy unionin rekisteriin (ks. Ohje uudelle käyttäjälle). Näin he saavat URID-tunnuksen, joka tarvitaan pakollisena tietona hakemukseen. Uudet käyttäjät ovat henkilöitä, jotka eivät ole aiemmin käyttäneet unionin rekisteriä. Vanhat käyttäjät näkevät URID:nsä kirjautumalla rekisteriin.
- Hakemuksen tekijä kirjautuu REKA:an ja täyttää siellä hakemuksen tilinedustajan muuttamisesta (ks. REKA:n käyttöohje, luku 3.4.1). Hakemuksen, siinä ilmoitettujen tietojen sekä mahdollisten liitteiden on oltava vaatimusten mukaisia (ks. Päästöoikeustilien omistajia ja edustajia koskevat vaatimukset sekä Oikeaksi todistaminen ja laillistaminen).
- Kukin hakemuksessa lisätty tilinedustaja käy REKA:ssa hyväksymässä allekirjoituksellaan itsensä nimeämisen edustajaksi sekä kukin hakemukseen merkitty allekirjoittaja käy allekirjoittamassa hakemuksen organisaation puolesta (ks. REKA:n käyttöohje, luku 4). Järjestelmä lähettää kyseisille henkilöille muistutusviestin hakemuksessa annettuihin sähköpostiosoitteisiin. Allekirjoitusjärjestyksellä ei ole väliä.
- Kun kaikki edustajat ja allekirjoittajat ovat käyneet allekirjoittamassa, hakemus tulee vireille ja siirtyy Energiaviraston käsiteltäväksi. Energiavirasto pyytää tarvittaessa lisätietoja ja ilmoittaa, kun asia on ratkaistu hallintopäätöksellä.
- Energiavirasto lähettää kullekin uudelle käyttäjälle ilmoittautumiskoodin tekstiviestitse. Uusien käyttäjien pitää itse aktivoida ilmoittautumiskoodinsa unionin rekisterissä (ks. Ohje uudelle käyttäjälle). Vasta sen jälkeen he saavat tilinsä näkyviin rekisterissä.
Jos REKA:n käyttö ei ole mahdollista (kyseessä on täysin uusi tilinomistaja tai hakemuksen tekijällä, kaikilla hakemuksessa lisättävillä tilinedustajilla ja kaikilla hakemuksen allekirjoittajilla ei ole mahdollisuutta käyttää suomi.fi-kirjautumista), hakemuksen voi tehdä myös pdf-hakemuslomakkeella, jonka saa pyytämällä Energiavirastosta [email protected]. Lomake voidaan allekirjoittaa kolmella eri tavalla: 1) kynällä, 2) niin, että kukin allekirjoittaja vahvistaa allekirjoituksensa lähettämällä sähköpostin osoitteeseen [email protected], tai 3) käyttämällä sähköistä allekirjoitusta, jos sellainen on organisaatiossasi käytössä. Toimita hakemuslomake Energiavirastoon siinä olevien ohjeiden mukaisesti.
Ohje uudelle käyttäjälle (EU Login-tili, rekisteröityminen ja ilmoittautuminen) (pdf)
Päästöoikeustilien omistajia ja edustajia koskevat vaatimukset (pdf)
Jos päästökaupan piiriin kuuluva laitos vaihtaa omistajaa, pitää uuden omistajan hakea laitoksen päästöoikeustilin haltuunottoa. Toiminnanharjoittajan päästöoikeustilin haltuunottoa voi hakea sen jälkeen, kun laitoksen päästölupa on siirretty uudelle toiminnanharjoittajalle Energiaviraston päätöksellä.
Haltuunottoa voi hakea myös kaupankäyntitilin osalta silloin, kun kaupankäyntitili siirtyy uuden omistajan nimiin vanhan omistajan sulautuessa tai jakautuessa, sekä ilma-aluksen käyttäjän päästöoikeustilin osalta, kun tili siirtyy unionin rekisterin Suomen osioon jonkin toisen maan osiosta.
Hakemus tehdään ensisijaisesti REKA-asiointijärjestelmässä. REKA:n käyttö edellyttää, että tili siirretään sellaisen tilinomistajan haltuun, jolla on jo ennestään tilejä unionin rekisterissä, ja että hakemuksen tekijällä, kaikilla hakemuksessa lisättävillä tilinedustajilla ja kaikilla hakemuksen allekirjoittajilla on mahdollisuus käyttää suomi.fi-kirjautumista. Heillä tulee olla suomalainen henkilötunnus ja käytössään suomalaiset verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenne tai varmennekortti tunnistautumista varten. Heillä on myös oltava oikeat suomi.fi-valtuudet tarvittavien toimenpiteiden tekemiseen.
Toimikaa näin:
- Varmistakaa ensin, että kaikille tarvittaville henkilöille on myönnetty oikeat suomi.fi-valtuudet REKA-järjestelmää varten. Hakemuksen tekijällä ja tilinedustajiksi nimettävillä henkilöillä on oltava "Päästökaupparekisteriin liittyvien hakemusten tekeminen" -valtuus. Henkilöillä, jotka allekirjoittavat hakemuksen organisaation puolesta, on oltava "Päästökaupparekisteriä koskevien hakemusten allekirjoittaminen" -valtuus. Kenelläkään ei ole automaattisesti näitä valtuuksia, vaan ne pitää erikseen myöntää suomi.fi-palvelussa REKA:a varten (ks. ohjeet valtuuksien myöntämiseen REKA:n käyttöohjeesta, luvusta 2.1).
- Kukin tilinedustajaksi lisättävä uusi käyttäjä luo itselleen EU Login -tilin, asentaa EU Login -sovelluksen mobiililaitteeseensa, lisää mobiililaitteensa ja matkapuhelinnumeronsa EU Login -tililleen sekä rekisteröityy unionin rekisteriin (ks. Ohje uudelle käyttäjälle). Näin he saavat URID-tunnuksen, joka tarvitaan pakollisena tietona hakemukseen. Uudet käyttäjät ovat henkilöitä, jotka eivät ole aiemmin käyttäneet unionin rekisteriä. Vanhat käyttäjät näkevät URID:nsä kirjautumalla rekisteriin.
- Hakemuksen tekijä kirjautuu REKA:an ja täyttää siellä hakemuksen tilin haltuunotosta (ks. REKA:n käyttöohje, luku 3.4.5). Hakemuksen, siinä ilmoitettujen tietojen sekä mahdollisten liitteiden on oltava vaatimusten mukaisia (ks. Päästöoikeustilien omistajia ja edustajia koskevat vaatimukset sekä Oikeaksi todistaminen ja laillistaminen).
- Kukin hakemuksessa lisätty tilinedustaja käy REKA:ssa hyväksymässä allekirjoituksellaan itsensä nimeämisen edustajaksi sekä kukin hakemukseen merkitty allekirjoittaja käy allekirjoittamassa hakemuksen organisaation puolesta (ks. REKA:n käyttöohje, luku 4). Järjestelmä lähettää kyseisille henkilöille muistutusviestin hakemuksessa annettuihin sähköpostiosoitteisiin. Allekirjoitusjärjestyksellä ei ole väliä.
- Kun kaikki edustajat ja allekirjoittajat ovat käyneet allekirjoittamassa, hakemus tulee vireille ja siirtyy Energiaviraston käsiteltäväksi. Energiavirasto pyytää tarvittaessa lisätietoja ja ilmoittaa, kun asia on ratkaistu hallintopäätöksellä.
- Energiavirasto lähettää kullekin uudelle käyttäjälle ilmoittautumiskoodin tekstiviestitse. Uusien käyttäjien pitää itse aktivoida ilmoittautumiskoodinsa unionin rekisterissä (ks. Ohje uudelle käyttäjälle). Vasta sen jälkeen he saavat tilinsä näkyviin rekisterissä.
Jos REKA:n käyttö ei ole mahdollista (kyseessä on täysin uusi tilinomistaja tai hakemuksen tekijällä, kaikilla hakemuksessa lisättävillä tilinedustajilla ja kaikilla hakemuksen allekirjoittajilla ei ole mahdollisuutta käyttää suomi.fi-kirjautumista), hakemuksen voi tehdä myös pdf-hakemuslomakkeella, jonka saa pyytämällä Energiavirastosta [email protected]. Lomake voidaan allekirjoittaa kolmella eri tavalla: 1) kynällä, 2) niin, että kukin allekirjoittaja vahvistaa allekirjoituksensa lähettämällä sähköpostin osoitteeseen [email protected], tai 3) käyttämällä sähköistä allekirjoitusta, jos sellainen on organisaatiossasi käytössä. Toimita hakemuslomake Energiavirastoon siinä olevien ohjeiden mukaisesti.
Ohje uudelle käyttäjälle (EU Login-tili, rekisteröityminen ja ilmoittautuminen) (pdf)
Päästöoikeustilien omistajia ja edustajia koskevat vaatimukset (pdf)
Jos haluat avata edustamallesi organisaatiolle tai itsellesi vapaaehtoisen päästöoikeustilin, pitää sinun tehdä asiasta hakemus Energiavirastolle.
Vapaaehtoiset tilityypit:
- kaupankäyntitili unionin rekisterissä (EU-tili)
- henkilön päästöoikeustili kansallisessa KP-rekisterissä (FI-tili)
Tilityyppien eroja kuvataan ohjeessa Päästöoikeustilien omistajia ja edustajia koskevat vaatimukset.
Vapaaehtoisen tilin avaamiseen liittyy tiettyjä vaatimuksia. Esimerkiksi kaupankäyntitili voidaan avata unionin rekisteriin vain Suomessa rekisteröidylle organisaatiolle tai Suomessa asuvalle yksityishenkilölle. Lisäksi näillä tileillä on oltava vähintään yksi valtuutettu edustaja, joka asuu Suomessa. Samat vaatimukset koskevat henkilön päästöoikeustiliä kansallisessa KP-rekisterissä, sillä poikkeuksella, ettei tätä tilityyppiä avata ollenkaan yksityishenkilöille. Lisätietoa vaatimuksista löytyy ohjeesta Päästöoikeustilien omistajia ja edustajia koskevat vaatimukset.
Vapaaehtoisen tilin avaamisesta peritään avausmaksu sekä tilin käytöstä vuosittainen käyttömaksu. Lisätietoja maksuista löytyy täältä.
Hakemus tehdään ensisijaisesti REKA-asiointijärjestelmässä. REKA:n käyttö edellyttää, että uusi tili avataan sellaiselle tilinomistajalle, jolla on jo ennestään tilejä unionin rekisterissä, ja että hakemuksen tekijällä, kaikilla hakemuksessa lisättävillä tilinedustajilla ja kaikilla hakemuksen allekirjoittajilla on mahdollisuus käyttää suomi.fi-kirjautumista. Heillä tulee olla suomalainen henkilötunnus ja käytössään suomalaiset verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenne tai varmennekortti tunnistautumista varten. Heillä on myös oltava oikeat suomi.fi-valtuudet tarvittavien toimenpiteiden tekemiseen.
Toimikaa näin:
- Varmistakaa ensin, että kaikille tarvittaville henkilöille on myönnetty oikeat suomi.fi-valtuudet REKA-järjestelmää varten. Hakemuksen tekijällä ja tilinedustajiksi nimettävillä henkilöillä on oltava "Päästökaupparekisteriin liittyvien hakemusten tekeminen" -valtuus. Henkilöillä, jotka allekirjoittavat hakemuksen organisaation puolesta, on oltava "Päästökaupparekisteriä koskevien hakemusten allekirjoittaminen" -valtuus. Kenelläkään ei ole automaattisesti näitä valtuuksia, vaan ne pitää erikseen myöntää suomi.fi-palvelussa REKA:a varten (ks. ohjeet valtuuksien myöntämiseen REKA:n käyttöohjeesta, luvusta 2.1).
- Kukin tilinedustajaksi lisättävä uusi käyttäjä luo itselleen EU Login -tilin, asentaa EU Login -sovelluksen mobiililaitteeseensa, lisää mobiililaitteensa ja matkapuhelinnumeronsa EU Login -tililleen sekä rekisteröityy unionin rekisteriin (ks. Ohje uudelle käyttäjälle). Näin he saavat URID-tunnuksen, joka tarvitaan pakollisena tietona hakemukseen. Uudet käyttäjät ovat henkilöitä, jotka eivät ole aiemmin käyttäneet unionin rekisteriä. Vanhat käyttäjät näkevät URID:nsä kirjautumalla rekisteriin.
- Hakemuksen tekijä kirjautuu REKA:an ja täyttää siellä hakemuksen vapaaehtoisen päästöoikeustilin avaamisesta (ks. REKA:n käyttöohje, luku 3.4.4). Hakemuksen, siinä ilmoitettujen tietojen sekä mahdollisten liitteiden on oltava vaatimusten mukaisia (ks. Päästöoikeustilien omistajia ja edustajia koskevat vaatimukset sekä Oikeaksi todistaminen ja laillistaminen).
- Kukin hakemuksessa lisätty tilinedustaja käy REKA:ssa hyväksymässä allekirjoituksellaan itsensä nimeämisen edustajaksi sekä kukin hakemukseen merkitty allekirjoittaja käy allekirjoittamassa hakemuksen organisaation puolesta (ks. REKA:n käyttöohje, luku 4). Järjestelmä lähettää kyseisille henkilöille muistutusviestin hakemuksessa annettuihin sähköpostiosoitteisiin. Allekirjoitusjärjestyksellä ei ole väliä.
- Kun kaikki edustajat ja allekirjoittajat ovat käyneet allekirjoittamassa, hakemus tulee vireille ja siirtyy Energiaviraston käsiteltäväksi. Energiavirasto pyytää tarvittaessa lisätietoja ja ilmoittaa, kun asia on ratkaistu hallintopäätöksellä.
- Energiavirasto lähettää kullekin uudelle käyttäjälle ilmoittautumiskoodin tekstiviestitse. Uusien käyttäjien pitää itse aktivoida ilmoittautumiskoodinsa unionin rekisterissä (ks. Ohje uudelle käyttäjälle). Vasta sen jälkeen he saavat tilinsä näkyviin rekisterissä.
Jos REKA:n käyttö ei ole mahdollista (kyseessä on täysin uusi tilinomistaja tai hakemuksen tekijällä, kaikilla hakemuksessa lisättävillä tilinedustajilla ja kaikilla hakemuksen allekirjoittajilla ei ole mahdollisuutta käyttää suomi.fi-kirjautumista), hakemuksen voi tehdä myös pdf-hakemuslomakkeella, jonka saa pyytämällä Energiavirastosta [email protected]. Lomake voidaan allekirjoittaa kolmella eri tavalla: 1) kynällä, 2) niin, että kukin allekirjoittaja vahvistaa allekirjoituksensa lähettämällä sähköpostin osoitteeseen [email protected], tai 3) käyttämällä sähköistä allekirjoitusta, jos sellainen on organisaatiossasi käytössä. Toimita hakemuslomake Energiavirastoon siinä olevien ohjeiden mukaisesti.
Ohje uudelle käyttäjälle (EU Login-tili, rekisteröityminen ja ilmoittautuminen) (pdf)
Päästöoikeustilien omistajia ja edustajia koskevat vaatimukset (pdf)
Sähköverkkotoimintaa saa harjoittaa Suomessa sijaitsevassa sähköverkossa vain Energiaviraston myöntämällä luvalla (sähköverkkolupa). Sähköverkkolupaa ei voida siirtää toiselle.
Luvanvaraista sähköverkkotoimintaa harjoittavan jakeluverkonhaltijan tai suurjännitteisen jakeluverkonhaltijan on haettava jakeluverkonhaltijan sähköverkkolupaa. Suljetun jakeluverkon sähköverkkolupaa haetaan erillisellä suljetun jakeluverkon sähköverkkoluvan hakemuslomakkeella.
Toimi näin:
- Täytä sähköverkkoluvan hakulomake liitteineen sähköisesti.
- Tulosta hakulomake ja allekirjoita se käsin. Jos haet jakeluverkonhaltijan sähköverkkolupaa, tulosta myös vakuutusliitteet ja allekirjoita ne käsin.
- Liitä hakemukseen lomakkeessa mainitut selvitykset ja liitteet.
- Lähetä hakemus liitteineen ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: [email protected]. Voit postittaa hakemuksen osoitteeseen Energiavirasto, Lintulahdenkuja 2 A, 00530 Helsinki.
LOMAKE Jakeluverkonhaltijan sähköverkkolupahakemuksen hakulomake (pdf)
OHJE Jakeluverkonhaltijan sähköverkkolupahakemuksen täyttöohje (pdf)
Jakeluverkonhaltijan tulos- ja tasesuunnitelma (excel)
Jakeluverkonhaltijan vakuutus päätösvallasta varoihin (pdf)
Jakeluverkonhaltijan vakuutus päätösvallasta liittymis- ja sähköverkkosopimuksiin (pdf)
LOMAKE Suljetun jakeluverkon sähköverkkoluvan hakulomake (pdf)
OHJE Suljetun jakeluverkon sähköverkkolupahakemuksen täyttöohje (pdf)
- Tutustu energiatehokkuuslakiin, sen nojalla annettuihin asetuksiin ja ohjeisiin Energiaviraston verkkosivuilla
- Valitse katselmuksen vastuuhenkilöksi Energiaviraston pätevöittämä yrityksen energiakatselmuksen vastuuhenkilö. Vastuuhenkilö voi olla omasta organisaatiosta tai ulkopuolinen konsultti.
- Toteuta yrityksen energiakatselmus ja siihen liittyvät kohdekatselmukset lain ja asetusten mukaisesti.
- Täytä jokaisesta tekemästäsi kohdekatselmuksesta alla oleva siirtotiedosto, joka sisältää keskeiset tiedot kohdekatselmuksen tuloksista
- Toimita kohdekatselmuksen siirtotiedosto Energiavirastoon sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Kohdekatselmusten siirtotiedostot pitää toimittaa Energiavirastolle 3 kuukauden kuluessa niiden valmistumisesta.
Kohdekatselmusten siirtotiedosto (yleinen)
Kohdekatselmusten siirtotiedosto (voimalaitokset)
Kohdekatselmusten siirtotiedosto (kaukolämpökatselmus)
Täytä arviointilaitoksen hyväksymishakemus ja toimita se allekirjoitettuna Energiavirastoon [email protected], tai Energiavirasto, Lintulahdenkuja 2 A, 00530 Helsinki.
Kun olet toimittanut täytetyn lomakkeen liitteineen Energiavirastoon, hakemusprosessisi tulee vireille. Jos hakemuksessasi havaitaan puutteita, sinulle lähetetään täydennyspyyntö. Käsittelemme hakemuksesi viivytyksettä.
Hae jakeluvelvoitelain mukaista ennakkotietoa
Täytetty ja allekirjoitettu ennakkotietohakemuslomake tulee toimittaa pdf-tiedostona Energiavirastolle sähköpostitse osoitteeseen [email protected] ja kopiona [email protected]. Sähköpostiviestin otsikoksi merkitään ”Jakeluvelvoitelain mukainen ennakkotietohakemus”.
Tarkemmat ohjeet löytyvät Toiminnanharjoittajan kestävyyskriteeriohjeesta ja prosessiohjeesta.
Toiminnanharjoittajan kestävyyskriteeriohje (pdf)
Toiminnanharjoittajan prosessiohje (pdf)
Lomake: Jakeluvelvoitelain mukainen ennakkotietohakemus (doc)
Jätä uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoiteilmoitus edellisen kalenterivuoden aikana kulutukseen toimitetuista moottoribensiinin, dieselöljyn, maakaasun, biopolttoaineiden, biokaasun ja muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien nestemäisten ja kaasumaisten liikenteen polttoaineiden määristä tuotteittain. Alta löydät mallin ja ohjeet ilmoituksen tekemiseen.
Toimita edellistä kalenterivuotta koskeva täytetty ja allekirjoitettu ilmoituslomake sekä täytetty tietotaulukko ilmoituksessa tarkoitettua kalenterivuotta seuraavan maaliskuun aikana Energiavirastolle sähköpostitse osoitteeseen [email protected] ja kopiona [email protected]. Merkitse sähköpostiviestin otsikoksi ”Uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoiteilmoitus”.
Tarkemmat ohjeet löydät Jakeluvelvoiteohjeesta.
Lomake: Uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoiteilmoitus (docx)
Jätä pyyntö jakeluvelvoitteen alaisuuteen vahvistamista varten (vahvistuspyyntö).
Toimita täytetty ja allekirjoitettu vahvistuspyyntölomake Energiavirastolle viimeistään kolme kuukautta ennen sen kalenterivuoden alkua, jona jakelija haluaa liittyä jakeluvelvoitteen alaisuuteen. Toimita vahvistuspyyntölomake pdf-tiedostona Energiavirastolle sähköpostitse osoitteeseen [email protected] ja kopiona [email protected]. Merkitse sähköpostiviestin otsikoksi ”Pyyntö jakeluvelvoitteen alaisuuteen vahvistamista varten”.
Tarkemmat ohjeet löydät Jakeluvelvoiteohjeesta.
Lomake: Pyyntö jakeluvelvoitteen alaisuuteen vahvistamista varten (docx)
Jätä biopolttoöljyn jakeluvelvoiteilmoitus edellisen kalenterivuoden aikana kulutukseen toimitetuista kevyen polttoöljyn ja biopolttoöljyn määristä tuotteittain. Alta löydät mallin ja ohjeet ilmoituksen tekemiseen.
Toimita edellistä kalenterivuotta koskeva täytetty ja allekirjoitettu ilmoituslomake sekä täytetty tietotaulukko ilmoituksessa tarkoitettua kalenterivuotta seuraavan maaliskuun aikana Energiavirastolle sähköpostitse osoitteeseen [email protected] ja kopiona [email protected]. Merkitse sähköpostiviestin otsikoksi ”Biopolttoöljyn jakeluvelvoiteilmoitus”.
Tarkemmat ohjeet löydät Jakeluvelvoiteohjeesta.
Sähköteholtaan vähintään yhden megavolttiampeerin suuruisen voimalaitoksen haltija, ilmoita Energiavirastolle voimalaitoksen rakentamissuunnitelmasta, tehonkorotuspäätöksestä ja käyttöönottamisesta sekä voimalaitoksen pitkäaikaisesta tai pysyvästä käytöstä poistamisesta.
Ilmoita voimalaitoksen käyttöönotosta tai muutoksista ilmoituslomakkeella. Ilmoituksessa on annettava tiedot
- voimalaitoksen haltijasta ja omistajasta
- voimalaitoksen tehosta ja energialähteistä sekä tärkeimmistä teknisistä ominaisuuksista
- voimalaitoksen tai sen tehonkorotuksen käyttöönottoajankohdasta
- jos kyseessä on voimalaitoksen vähintään vuoden pituinen tai pysyvä käytöstäpoistaminen tai voimalaitoksen pysyvä tehonalennus, toimenpiteen suunnitellusta toteutusajankohdasta
Tarkempi ohje löytyy ilmoituslomakkeesta.
Lähetä lomake ensisijaisesti sähköpostilla Energiaviraston kirjaamoon. Voit myös postittaa lomakkeen Energiavirastoon tai asioida Luvat ja valvonta -palvelun kautta.
Sähköntuottaja, jonka hallinnassa on tuulivoimala Perämeren tuulivoima-alueella, on velvollinen maksamaan tuulivoimamaksun (ns. tutkakompensaatiomaksu). Energiavirasto perii tuulivoimamaksut sähköntuottajilta.
Tee ilmoitus Energiavirastolle ennen tuulivoimalan kaupalliseen käyttöön ottamista. Ilmoituksen tulee sisältää tiedot tuulivoimalan turbiinien määrästä, kaupalliseen käyttöönoton ajankohdasta ja sijainnista (voimalan katuosoite tai koordinaatit).
Ilmoituksen voi tehdä Energiavirastolle vapaamuotoisesti, esimerkiksi sähköpostiviestillä osoitteeseen [email protected] tai Luvat ja valvonta -palvelun kautta (https://lv.ahtp.fi/fi/).
Tarkempia ohjeita tuulivoimamaksun maksamisesta löytyy Energiaviraston kotisivuilta täältä.
Tilinomistaja voi pyytää Energiavirastolta tilisiirron keskeyttämistä viimeistään kaksi tuntia ennen tilisiirtoviiveen päättymistä, jos se epäilee, että kyseinen siirto on käynnistetty vilpillisesti. Tätä varten Energiavirasto päivystää arkipäivisin klo 10 - 17 Suomen aikaa, lukuun ottamatta kansallisia juhlapyhiä.
Toimi näin, jos epäilet että tililtänne on tehty vilpillinen tilisiirto:
- Ota välittömästi yhteyttä Energiaviraston päivystäjään:
- sähköposti: [email protected]
- puhelin: 029 5050 018
- Energiaviraston päivystäjä keskeyttää tilisiirron.
- Ilmoita epäillystä petoksesta välittömästi poliisille.
- Toimita poliisille tehty ilmoitus 7 päivän sisällä Energiavirastoon.
Lisätietoja asiasta löytyy täältä.
Toimita ilmoitus edellisen kalenterivuoden aikana kulutukseen luovutetuista polttoaineista Energiavirastolle vuosittain maaliskuun loppuun mennessä. Alta löydät mallin ja ohjeet ilmoituksen tekemiseen.
Toimita ilmoituslomake ja -taulukko osoitteeseen [email protected].
Raportointiohje sisältää tarkemmat määrittelyt lain mukaisista polttoaineen toimittajan velvollisuuksista, lain soveltamisalaan kuuluvista polttoaineista.
Raportointiohje (pdf)
Lomake: Polttoaineen toimittajan ilmoitus kalenterivuoden aikana kulutukseen luovutetuista polttoaineista (doc)
Polttoaineen toimittajan ilmoittamien kulutukseen luovutettujen polttoaineiden tietotaulukko (excel)
Ilmoitukseen täyttämiseen liittyvät arviot
Lain soveltamisalaan kuuluvan kevyen polttoöljyn määrän voi arvioida Tilastokeskuksen laskelman perusteella. Energiavirasto arvioi Tilastokeskuksen kanssa luvun päivitystarvetta vuosittain. Tilastokeskuksen arvion mukaan 52 % Suomessa jaellusta kevyestä polttoöljystä voidaan laskea kuuluvan lain soveltamisalaan. Polttoaineen toimittaja ei voi käyttää tätä arviota yhdessä muiden arvioiden kanssa.
Maatalouden polttoainesäiliöihin toimitetun lain soveltamisalaan kuuluvan polttoöljyn määrän voi arvioida Energiaviraston laskelman perusteella. Laskelma perustuu Luonnonvarakeskuksen tilastoon. Energiavirasto arvioi luvun päivitystarvetta vuosittain. Energiaviraston laskelman mukaan 72,6 % farmisäiliöihin jaellusta kevyestä polttoöljystä voidaan laskea kuuluvan lain soveltamisalaan.
Lisätietoja tilastoista ja niiden käyttämisestä osittamisessa löydät raportointiohjeesta. Ajantasaiset luvut ovat aina saatavissa Energiaviraston verkkosivuilla.
Todentajaksi hakeutumisen ja hyväksymisen prosessi on kuvattu Energiaviraston todentajaohjeessa.
Käynnistä hakemusprosessi ottamalla yhteyttä Energiavirastoon: [email protected].
Todentaja pääsee KEKRI-asiointijärjestelmän käyttäjäksi toimittamalla Energiavirastoon valtakirjat, joilla todentajayhtiö valtuuttaa henkilöt käyttämään järjestelmää yhtiön nimissä. Energiavirasto luo samalla valtakirjalla annettujen tietojen perusteella todentajayhtiön (yhtiön nimi, y-tunnus, kotipaikka ja vähintään yhden yhteyshenkilön sähköpostisoite) ja todentajahenkilöt KEKRI-järjestelmään. KEKRI-järjestelmä lähettää automaattiviestin todentajayhtiön yhteyshenkilön sähköpostiosoitteeseen, kun todentajan tiedot ovat valmiina järjestelmässä.
Todentajaohje (pdf)
Todentajaohje - Kestävyysjärjestelmän noudattamisen tarkastaminen (pdf)
Ilmoita toimista, jotka saattavat olla energian tukkumarkkinoiden eheydestä ja tarkasteltavuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1227/2011 (REMIT-asetus) vastaisia.
Voit ilmoittaa Energiavirastolle epäilystä hyödyntäen energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston (ACER) järjestelmää. Ilmoittaa voit nimellä tai anonyymisti.
Ilmoita epäilyttävistä toimista
Vapaaehtoisen päästöoikeustilin sulkeminen tehdään hakemalla sulkemista Energiavirastolta.
Vapaaehtoisiä tilejä:
- kaupankäyntitili unionin rekisterissä (EU-tili)
- henkilön päästöoikeustili kansallisessä KP-rekisterissä (FI-tili)
- entiset toiminnanharjoittajan päästöoikeustili kansallisessä KP-rekisterissä (FI-tili)
Toimi näin:
- Jos suljettavalla päästöoikeustilillä on yksiköitä, siirrä ne ensin pois. Päästöoikeustilin on oltava tyhjä jotta se voidaan sulkea.
- Täytä hakemuslomake ja toimita se Energiavirastoon siinä olevien ohjeiden mukaisesti. Jos olet sulkemassa kaupankäyntitiliä unionin rekisterissä, käytä EU-tilejä koskevaa hakemuslomaketta. Jos olet sulkemassa henkilön päästöoikeustiliä tai entistä toiminnanharjoittajan päästöoikeustiliä kansallisessa KP-rekisterissä, käytä FI-tilejä koskevaa hakemuslomaketta. Lomake voidaan allekirjoittaa kolmella eri tavalla: 1) kynällä, 2) niin, että kukin allekirjoittaja vahvistaa allekirjoituksensa lähettämällä sähköpostin osoitteeseen [email protected], tai 3) käyttämällä sähköistä allekirjoitusta, jos sellainen on yrityksessäsi käytössä. Hakemuksen, siinä ilmoitettujen tietojen sekä mahdollisten liitteiden on oltava vaatimusten mukaisia (ks. Päästöoikeustilien omistajia ja edustajia koskevat vaatimukset sekä Oikeaksi todistaminen ja laillistaminen).
- Kun hakemuslomake saapuu Energiavirastoon, hakemus tulee vireille ja siirtyy Energiaviraston käsiteltäväksi. Energiavirasto pyytää tarvittaessa lisätietoja ja ilmoittaa, kun asia on ratkaistu hallintopäätöksellä.
Hakemuslomake (EU-tilit) (pdf)
Hakemuslomake (FI-tilit) (pdf)
Päästöoikeustilien omistajia ja edustajia koskevat vaatimukset (pdf)
Jos unionin rekisterissä olevissa tiedoissasi tai edustamasi tilinomistajan tiedoissa on tapahtunut muutoksia, pitää asiasta tehdä päivityspyyntö unionin rekisterissä. Päivityspyynnön tekeminen on ohjeistettu rekisterin käyttöohjeessa, joka löytyy sisäänkirjautumisen jälkeen unionin rekisterin oikeassa yläkulmassa olevan Ohje-linkin kautta.
Päivityspyyntö voi olla esimerkiksi:
- tilinomistajan nimenmuutos (silloin, kun y-tunnus ei ole muuttunut)
- tilinomistajan tai edustajien yhteystietojen muutos
- edustajan nimenmuutos
Energiavirasto käsittelee päivityspyynnöt ja ilmoittaa, kun ne on hyväksytty.
Yrityksen, joka omistaa nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston on ilmoitettava kunkin omistamansa laitteiston haltija Energiavirastolle. Ilmoitus on tehtävä vähintään kuusi kuukautta ennen toiminnan aloittamista. Ilmoituksessa on oltava hakijan nimi, Y-tunnus ja tarkat terminaalin osoitetiedot.
Energiaviraston nimeää ilmoituksen perusteella toiminnanharjoittajan nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijaksi, jos se harjoittaa ilmoitettua toimintaa. Nimeäminen on voimassa määräajan, kuitenkin enintään kymmenen vuotta.
Lähetä ilmoitus Energiavirastolle ensisijaisesti sähköpostitse osoitteeseen [email protected]
Voit myös lähettää ilmoituksen postitse osoitteeseen Lintulahdenkuja 2 A, 00530 Helsinki
Hyväksymispäätöksen muutoshakemus
Muutoshakemus tulee jättää esimerkiksi seuraavissa tapauksissa:
- Generaattoreiden yhteenlaskettu nimellisteho muuttuu
- Arvio voimalaitoksen vuosituotannosta (tukeen oikeutettu sähkön tuotanto, MWh/a) muuttuu merkittävästi
- Seurantasuunnitelma muuttuu merkittävästi
- Biokaasuvoimalaitoksen hyväksymispäätökseen halutaan lisätä uusi biokaasulaitos
Hyväksymispäätöksen siirtohakemus
Hyväksymispäätös tulee siirtää toiselle sähköntuottajalle, jos päätöksessä mainitun voimalaitoksen hallinta siirtyy toiselle sähköntuottajalle. Tällaisia tilanteita ovat mm. voimalaitoskauppa tai yhtiön sulautuminen toiseen yhtiöön. Siirtoa tulee hakea aina, kun voimalaitosta hallinnoivan yhtiön Y-tunnus muuttuu.
Jos suunnittelet voimalaitoksen hallinnan siirtämistä toiselle omistajalle, ota yhteyttä energiavirastoon osoitteeseen [email protected].
Tuuli-, biokaasu- ja puupolttoainevoimalaitosten osalta tukea haetaan aina yhdeltä tariffijaksolta kerrallaan. Metsähakevoimalan sähköntuottaja voi valita, toimittaako maksatushakemuksen tariffijaksoittain tai useammalta (enintään neljältä) tariffijaksolta yhdellä kertaa.
Toimita maksatushakemus Energiavirastolle kahden kuukauden kuluessa viimeisen haettavan tariffijakson päättymisestä.
Sähkön tuottajan on toimitettava Energiavirastolle kolme kuukautta ennen ensimmäisen tukeen oikeuttavan tariffijakson alkamista tukeen oikeuttavan sähkön tuotannon seurantasuunnitelma. Seurantasuunnitelma toimitetaan jättämällä Energiavirastolle määräaikaan mennessä hakemus seurantasuunnitelman hyväksymisestä eli seurantahakemus. Seurantahakemuksen liitteinä toimitetaan voimalaitoksen mittausjärjestelykaavio ja seurantasuunnitelma.
Liite edelliseen: Preemiojärjestelmään hyväksytyn voimalaitoksen seurantasuunnitelma (Word-tiedosto)
Täytä ennakkotietohakemus ja toimita se allekirjoitettuna [email protected] tai postitse Energiavirasto, Lintulahdenkuja 2 A, 00530 Helsinki.
Toiminnanharjoittajan kestävyyskriteeriohje (pdf)
Toiminnanharjoittajan prosessiohje (pdf)
Lomake: Jakeluvelvoitelain mukainen ennakkotietohakemus (doc)
Hae RES-kouluttajalain mukaista hyväksyntää hyväksymishakemuslomakkeella. Lomakkeen loppuosasta löydät ohjeet lomakkeen täyttämiseen sekä hakemuksen lähettämiseen.
- Täytä lomake sähköisesti
- Tulosta lomake
- Allekirjoita lomake ja lähetä se sähköpostitse skannattuna [email protected] tai postitse Energiavirasto, Lintulahdenkuja 2 A, 00530 Helsinki.
Lähetä kysymykset osoitteeseen: [email protected].
Lomake: RES-kouluttajan hyväksymishakemus (doc)
Maakaasuverkkotoimintaa saa harjoittaa Suomessa sijaitsevassa maakaasuverkossa vain Energiaviraston myöntämällä luvalla (maakaasuverkkolupa). Maakaasuverkkolupaa ei voida siirtää toiselle.
Luvanvaraista maakaasuverkkotoimintaa harjoittavan jakeluverkonhaltijan on haettava jakeluverkon maakaasuverkkolupaa. Suljetun jakeluverkon maakaasuverkkolupaa haetaan erillisellä suljetun jakeluverkon maakaasuverkkoluvan hakemuslomakkeella.
Toimi näin:
- Täytä maakaasuverkkoluvan hakulomake liitteineen sähköisesti
- Tulosta hakulomake ja allekirjoita se käsin. Jos haet jakeluverkon maakaasuverkkolupaa tulosta myös vakuutusliitteet ja allekirjoita ne käsin.
- Liitä hakemukseen lomakkeessa mainitut selvitykset ja liitteet
- Lähetä hakemus liitteineen ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: [email protected] Voit postittaa hakemuksen osoitteeseen Energiavirasto, Lintulahdenkuja 2 A, 00530 Helsinki.
Lomake: Jakeluverkon maakaasuverkkoluvan hakulomake (pdf)
Ohje: Jakeluverkon maakaasuverkkolupahakemuksen täyttöohje (pdf)
Jakeluverkon tulos- ja tasesuunnitelma excel)
Jakeluverkon vakuutus päätösvallasta varoihin (pdf)
Jakeluverkon vakuutus päätösvallasta liittymis- ja maakaasuverkkosopimuksiin (pdf)
Lomake: Suljetun jakeluverkon maakaasuverkkoluvan hakulomake (pdf)
Ohje: Suljetun jakeluverkon maakaasuverkkolupahakemuksen täyttöohje (pdf)
Energiavirasto vahvistaa päätöksellään verkonhaltijan, järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan ja järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan sekä nesteytetyn maakaasun käsittelylaitoksen haltijan noudatettavaksi palvelujen ehdot ja palvelujen hinnoittelua koskevat menetelmät ennen niiden käyttöönottamista.
Toimi näin:
Toimita vahvistuspyyntö ja vahvistettavat ehdot hyvissä ajoin ennen niiden käyttöönottoa Energiavirastoon sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai postitse osoitteeseen Lintulahdenkuja 2 A, 00530 Helsinki.
Varaudu mahdolliseen kommentointiin ja ehtojen päivittämiseen. Energiavirasto tarkistaa ehdot ja järjestää tarvittaessa niitä koskevan julkisen kuulemisen, ja saattaa pyytää ehtoihin muutoksia.
Tuotantotukilain mukaan preemiojärjestelmään hyväksytyn voimalaitoksen tulee olla valmis ja liitetty kokonaisuudessaan sähköverkkoon kolmen vuoden kuluessa hyväksymispäätöksen tiedoksisaannista. Ilmoitus tulee tehdä Energiavirastolle kahden kuukauden kuluessa kolmen vuoden määräajan päättymisestä.
Ilmoitus tehdään oheiselle lomakepohjalle. Sähkön tuottajan tulee täyttää, päivätä ja allekirjoittaa nimenkirjoitusoikeudellisen henkilön toimesta oma osuutensa ilmoituslomakkeesta. Tämän jälkeen sähkön tuottaja toimittaa ilmoituslomakkeen todentajan täytettäväksi ja varmennettavaksi. Todentaja täyttää, päivää ja allekirjoittaa oman osuutensa ilmoituslomakkeesta, eli todentajan varmennuksen. Tämän jälkeen todentaja toimittaa ilmoituslomakkeen takaisin sähkön tuottajalle, jonka tulee toimittaa ilmoitus Energiavirastolle. Ilmoitus toimitetaan Energiavirastolle pdf-tiedostona sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo(a)energiavirasto.fi.
Lomake: Ilmoitus preemiojärjestelmään hyväksytyn voimalaitoksen valmistumisesta (docx)
Todentajan varmennusta tarvitaan hyväksymis- ja maksatushakemuksen yhteydessä. Lisäksi todentajat tekevät syöttötariffijärjestelmään kuuluvia laitoskäyntejä.
Hakeudu todentajaksi näin:
- Nimeä yksi tai useampi edustaja järjestelmän käyttäjäksi. Täytä todentajan valtakirjalomake ja postita se Energiavirastolle. Valtakirjalomakkeita toimitetaan Energiavirastolle yksi jokaista valtuutettavaa henkilöä kohti.
- Lähetä postitse Energiavirastolle täytetty todentajan perustietolomake.
- Hae sähköisesti tilapäistä hyväksyntää SATU-järjestelmässä todentajan hyväksymishakemuksella.
- Kun olet saanut tilapäisen hyväksymisen Energiavirastolta, hae akkreditointia FINASilta.
- Kun olet saanut tilapäisen hyväksynnän ja akkreditoinnin, hae virallista hyväksyntää Energiavirastolta määräajan kuluessa SATU-järjestelmässä.
Tarkemmat ohjeet todentajaksi hakeutumisesta ja todentajat tehtävistä löytyvät todentajaohjeesta.
Todentajaohje (pdf)
Todentajan valtakirjalomake (doc)
Todentajan perustietolomake (doc)
Hankkeesta vastaavan toiminnanharjoittajan on lähetettävä ilmoitus kustannus-hyötyanalyysin tekemisestä Energiavirastolle hankkeen suunnittelun yhteydessä, ennen rakennus- tai uudistustöihin ryhtymistä.
Energiavirasto voi pyytää kuukauden kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta lisäselvitystä, jos toimitettu ilmoitus ei ole riittävä tai toiminnanharjoittaja ilmoittaa, ettei toteuta yhteistuotantolaitosta tai hyödynnä teollisuuden ylijäämälämpöä, vaikka kustannus-hyötyanalyysi osoittaa toteuttamisen tai hyödyntämisen kannattavaksi.
Lisäselvitys on toimitettava Energiavirastolle kuukauden kuluessa siitä, kun Energiaviraston on sitä pyytänyt.
Rakennustöitä ei saa jatkaa ennen lisäselvityksen toimittamista.
Ilmoituksen sisältö
Energiavirastolle tehtävän ilmoituksen pitää sisältää:
- Yrityksen (toiminnanharjoittajan) nimi ja osoite ja yhteyshenkilön nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite
- Yritys- ja yhteisötunnus
- Kohteena olevan hankkeen sijaintitiedot
- Keskeiset tiedot kustannushyöty-analyysistä ja perusteltu toteutusvaihtoehto
KH-analyysin tekopäivämäärä
Arvioidut vaihtoehdot
Keskeiset tulokset- Vaihtoehtojen kustannukset ja hyödyt
- Vertailut argumentteineen/taloudellinen analyysi
- Analyysin mukaisesti perusteltu vaihtoehtoPerusteltu toteutusvaihtoehto
- Tieto siitä aikooko toiminnanharjoittaja toteuttaa sähköntuotantolaitoksen yhteistuotantolaitoksena (energiatehokkuuslaki 27 §:n 1 mom) tai hyödyntää teollisuuden ylijäämälämpöä (2 ja 3 mom) ja perustelut, jos ei;
- Hankkeen toteutusajankohta
Ilmoitukseen on liitettävä toiminnanharjoittajan kaupparekisteriote
Toimita ilmoitus sähköpostiosoitteeseen [email protected].