Sähkön siirtohinnoittelun valvonta
Sähkönsiirto on luonnollinen monopoli, koska rinnakkaisten sähköverkkojen ylläpitäminen olisi taloudellisesti kannattamatonta ja heikentäisi sähkön jakelun luotettavuutta. Energiavirasto valvoo sähkön siirtohinnoittelun kohtuullisuutta.
Verkkoyhtiöiden hinnoittelua valvotaan kokonaisuutena toiminnan kokonaisliikevaihdon kautta. Yhtiöiden tulee hinnoitella sähkön jakelupalvelunsa Energiaviraston kohtuullisen hinnoittelun valvontamenetelmien ohjaamalla tavalla. Valvontamenetelmillä määritetään yhtiöille tuottokatto, eli sähköverkkoon sitoutuneelle pääomalle sallittu kohtuullinen tuotto. Energiavirasto vahvistaa menetelmät aina kahdeksaksi vuodeksi eteenpäin.
Energiavirasto tarkastaa hinnoittelun kohtuullisuuden jälkikäteen yhtiökohtaisesti. Nelivuotisen valvontajakson päätyttyä Energiavirasto antaa jokaiselle sähköverkkoyhtiölle valvontapäätöksen hinnoittelun kohtuullisuudesta. Päätöksessä katsotaan, onko yhtiön hinnoittelu ylittänyt vai alittanut kohtuullisen tason. Tästä muodostuu yhtiölle joko yli- tai alijäämää.
Jos verkkoyhtiö on valvontajakson aikana perinyt ylihintaa, sen on palautettava ylijäämä asiakkaille seuraavan nelivuotiskauden aikana jakelumaksujen hinnoittelun kautta. Palauttaminen voi tapahtua myös sähköverkon investointeja lisäämällä. Vastaavasti palvelunsa alihinnoitellut yhtiö voi nostaa verkkopalvelujensa hinnoittelua seuraavalla valvontajaksolla kertynyttä alijäämää vastaavalla määrällä.
Sähkönsiirron hinnankorotuksissa on aina noudatettava lain mukaista korotuskattoa: verkkoyhtiö ei voi nostaa siirtohintaa yli kahdeksaa prosenttia edeltävien 12 kuukauden aikana keräämiinsä maksuihin verrattuna.
Päätökset valvontajakson 2024–2027 hinnoittelun kohtuullisuudesta Energiavirasto antaa vuonna 2028. Vuonna 2023 päättyneen nelivuotisen valvontajakson hinnoittelun kohtuullisuutta koskevat päätökset virasto antaa, kun oikeus on vahvistanut vuosien 2022–2023 valvontamenetelmien lainmukaisuuden.
Sähkön siirtohinta vaihtelee alueittain
Suomessa on 77 sähkön jakeluverkkoyhtiöitä, joista jokainen toimii Energiaviraston sähköverkkoluvassa määräämällä maantieteellisellä vastuualueella. Nämä alueet poikkeavat toisistaan huomattavasti.
Sähkön siirtohintojen alueellisiin eroihin vaikuttavat pääasiassa sähköverkon maantieteellinen sijainti, alueen väestötiheys sekä verkon kehittämisen ja ylläpidon vaatimien investointien määrä, esimerkiksi toimitusvarmuuteen liittyvät investoinnit. Yleensä jakeluhinnat ovat matalimmat suurimmissa kaupungeissa. Haja-asutusalueilla etäisyydet puolestaan voivat olla pitkiä ja sähköverkon kehitys- ja ylläpitokulut jakautuvat pienemmälle asiakasmäärälle, jolloin myös jakeluhinnat ovat korkeammat.
Sähkönjakelun hinnoittelun tulee olla yhtenäistä verkkoyhtiön vastuualueen sisällä.
Myös sähköverkon kehittämistä valvotaan
Verkkoyhtiöt vastaavat sähköverkkonsa ylläpidosta ja kehittämisestä. Vuoden 2011 myrskyistä johtuneiden laajojen sähkökatkosten jälkeen sähköverkon toimitusvarmuuden parantamisesta säädettiin sähkömarkkinalaissa. Lain mukaan verkkoyhtiöiden on viimeistään vuoden 2036 loppuun mennessä varmistettava, että myrskyn tai lumikuorman vuoksi sähkönjakelu ei keskeydy asemakaava-alueilla yli 6 tunniksi, eikä näiden ulkopuolella yli 36 tunniksi.
Sähköverkkoyhtiöt voivat valita keinot toimitusvarmuustavoitteisiin pääsemiseksi. Maakaapelointi on yksi keskeinen, mutta ei ainoa vaihtoehto. Kokonaisuudessaan investoinnit sähköverkon parannukseen näkyvät myös asiakkaiden kustannuksissa.
Energiavirasto valvoo sähköverkon toimitusvarmuuden parantamista verkkoyhtiöiden kehittämissuunnitelmien avulla. Yhtiöiden on päivitettävä suunnitelmansa viraston ohjeiden mukaisesti ja toimitettava ne kahden vuoden välein. Suunnitelmissa on esimerkiksi esitettävä keinot, joilla verkkoyhtiö täyttää lain toimitusvarmuusvaatimukset, toimenpidemäärät seuraavalle kahdelle vuodelle ja vuoteen 2036 asti, sekä edellisten kahden vuoden investoinnit.
Perehdy tarkemmin Energiaviraston sähköverkkotoiminnan hinnoittelun valvontamalliin:
Sähköverkkotoiminnan hinnoittelu perustuu sähkömarkkinalainsäädäntöön, Energiaviraston sen pohjalta vahvistamiin kohtuullisen hinnoittelun valvontamenetelmiin sekä oikeuskäytäntöön. Valvontamenetelmien on oltava lain ja oikeuskäytännön perusteella tasapuolisia kaikille sähköverkkoyhtiöille, joten kaikkiin yhtiöihin sovelletaan periaatteiltaan yhtenäistä valvontamallia.
Energiaviraston soveltamat valvontamenetelmät perustuvat tuottokattomalliin. Tuottokatto määritellään sallimalla sähköverkkoon sitoutuneelle pääomalle kohtuullinen tuotto. Sähköverkkoyhtiön keräämistä maksuista saatujen tulojen ja verkkopalvelun tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten on pysyttävä määritetyn tuottokaton alla nelivuotiskauden.
Energiavirasto ei määrittele asiakkaiden maksamia jakelumaksuja, vaan verkkoyhtiöt asettavat ne itsenäisesti määritetyn tuottokaton asettamissa rajoissa.
Nelivuotisen valvontajakson päätyttyä Energiavirasto antaa yhtiökohtaiset valvontapäätökset siitä, ovatko sähköverkkoyhtiöt hinnoitelleet palvelunsa valvontamenetelmien mukaisen tuottokaton rajoissa.
Valvontapäätöksessä lasketaan valvontajakson eri vuosien toteutuneet oikaistut tulokset yhteen ja vähennetään tästä summasta vastaavien vuosien kohtuullisten tuottojen summa. Laskennan lopputuloksena saadaan koko valvontajakson ajalta kertynyt hinnoittelun ali- tai ylijäämä.
Jos valvontajakson ajalta kertyneet oikaistut tulokset ylittävät kohtuullisten tuottojen määrän, on verkkoyhtiölle kertynyt ylijäämää. Verkkoyhtiö on siis valvontajakson aikana ylittänyt valvontamenetelmien mukaisen tuottokaton ja perinyt verkkopalveluistaan ylihintaa. Verkkoyhtiön perimä ylihinta on palautettava asiakkaille seuraavan nelivuotiskauden aikana jakelumaksujen hinnoittelun kautta. Jos ylijäämän määrä valvontajakson ajalta ylittää kohtuullisen tuoton vähintään viidellä prosentilla, siihen lisätään korko, joka on hyvitettävä asiakkaille.
Jos valvontajakson ajalta kertyneet toteutuneet oikaistut tulokset puolestaan alittavat kohtuullisten tuottojen määrän, kertyy verkkoyhtiölle alijäämää. Tällöin verkkoyhtiö ei ole perinyt verkkopalveluistaan sitä enimmäismäärä, jonka tuottokatto olisi sallinut ja yhtiö voi nostaa verkkopalvelujensa hinnoittelua seuraavalla valvontajaksolla kertynyttä alijäämää vastaavalla määrällä. Verkkoyhtiön tulee kuitenkin huomioida sähkömarkkinalain mukainen kahdeksan prosentin korotuskatto hinnoittelumuutoksia tehdessään.
Ali- ja ylijäämällä ei suoraan viitata verkkoyhtiön tilinpäätökselliseen asemaan (voitto/tappio), vaan ali- ja ylijäämä kuvaavat yhtiön toteutunutta hinnoittelua suhteessa valvontamenetelmien määrittämään tuottokattoon valvontajakson aikana.
Ei voi. Energiaviraston oikaiseman taseen sitoutunut pääoma voi vastata enintään sähköverkon nykykäyttöarvoa. Sähköverkon nykykäyttöarvo lasketaan Energiaviraston määrittämien sähköverkon komponenttien (esimerkiksi ilmajohdot, maakaapelit, muuntajat) yksikköhintojen, verkkokomponenttien keski-iän ja verkkoyhtiön verkkokomponenteille valitsemien pitoaikojen perusteella.
Jokaiselle verkkoyhtiön sähköverkon komponentille lasketaan nykykäyttöarvo ja koko verkon nykykäyttöarvo muodostuu komponenttien nykykäyttöarvojen summasta. Käytännössä sähköverkon nykykäyttöarvo on sitä suurempi, mitä uudempaa sähköverkko on. Kun verkkokomponentin keski-ikä on pitoajan suuruinen, on nykykäyttöarvo nolla.
Vaikka yhtiön taseeseen olisi otettu miten paljon velkaa hyvänsä, sähköverkon nykykäyttöarvo muodostaa enimmäismäärän sitoutuneelle pääomalle, jolle kohtuullinen tuotto lasketaan. Jos siis velan määrä ylittää sähköverkon nykykäyttöarvon, ei ylittävä osa ole mukana tuoton laskennassa eikä sille saa tuottoa.
Valvontamenetelmät eivät huomioi yhtiön lainoistaan maksamia todellisia korkokuluja, eli niiden perusteella ei sallita tuottoa. Nämä ovat verotuskysymyksiä, joita Energiavirastolla ei ole lakisääteistä toimivaltaa valvoa.
Rahoituskustannukset tulevat tuloslaskelmassa vasta valvontamenetelmien laskennan lähtöpisteen eli liikevoiton jälkeen, eikä niillä ole vaikutusta toteutuneen oikaistun tuloksen laskennassa. Laskenta lähtee siis liikkeelle liikevoitosta, jolloin esimerkiksi yhtiön maksamat todelliset korkokulut eivät vaikuta millään tavalla laskentaan.
Energiaviraston on kuultava ja keskusteltava sidosryhmien kanssa aina kun se kehittää valvontamenetelmiä.
Valmistellessaan valvontamenetelmiä vuosille 2024–2031 Energiavirasto keskusteli säännöllisesti sidosryhmien kanssa. Eri osapuolten näkemysten kuulemista varten perustettiin sidosryhmäneuvottelukunta, johon osallistui myös kuluttajien ja muiden verkonkäyttäjien edustajia.