Energiavirasto
Energiavirasto valvoo ja edistää energiamarkkinoita, päästöjen vähentämistä, energiatehokkuutta sekä uusiutuvan energian käyttöä.
Ajankohtaista
Jakeluverkonhaltijoiden verkkopalveluehtojen vahvistamispyynnöt Energiavirastolle 28.5.2024 mennessä
Jakeluverkonhaltijat ehtivät vielä mukaan Energiateollisuus ry:n suosittelemien Verkkopalveluehtojen (VPE2024) massavahvistusmenettelyyn toimittamalla vahvistuspyyntönsä Energiavirastolle viimeistään 28.5.2024. Ennen ehtojen vahvistamista Energiavirasto järjestää kuulemisen vahvistuspäätösten sekä niiden sisältämien ehtojen sisällöstä.
Pitkäjänteinen verkon kehittäminen on parantanut sähkön jakelun toimitusvarmuutta
Suomalaisten käytössä olevan sähköverkon toimintavarmuus paranee suunnitelmallisesti. Investoinnit sähköverkkoon näkyvät erityisesti toimitusvarmassa sähkön jakelussa myrskyjen aikana. Viime vuosina yhtiöt ovat investoineet etenkin asemakaava-alueiden sähköverkkoon. Energiaviraston arvion mukaan valvontamenetelmät takaavat vastuullisille verkkoyhtiöille riittävät kannusteet asiakkaille tarpeellisten investointien tehokkaaseen toteutukseen.
Pörssihintaisten sähkösopimusten osuus kaksinkertaistui vuonna 2023
Pörssihintaisten sähkösopimusten osuus nousi jyrkästi vuonna 2023. Samaan aikaan toistaiseksi voimassa olevien sopimusten määrä oli selkeässä laskussa. Määräaikainen sähkösopimus on edelleen suosituin valinta suomalaisissa kotitalouksissa. Uusina sopimustyyppeinä kuluttajille tarjotaan yhä useammin erilaisia hybridi- ja kulutusvaikutustuotteita.
Maakaasuverkonhaltijoiden on toimitettava varautumissuunnitelmat Energiavirastolle
Maakaasuverkonhaltijoiden on toimitettava maakaasumarkkinalain edellyttämät varautumissuunnitelmat Energiavirastolle 1.7.2024 mennessä.
Uusi selvitys avaa näkymän energiaköyhyyden ehkäisemiseen Suomessa
Suomalaista energiaköyhyyttä ehkäistään parhaiten jatkamalla sosiaaliturvajärjestelmän, rakennuskannan energiatehokkuuden sekä tuki- ja neuvontapalveluiden kehittämistä, toteaa Energiaviraston julkaisema energiaköyhyyden ilmenemistä tarkasteleva selvitys. Suomalainen energiaköyhyys poikkeaa eurooppalaisesta, ja sen erityispiirteitä tarkastellaan nyt julkaistussa Gaia Consultingin toteuttamassa selvityksessä.
Uudistettu REMIT-asetus parantaa suojaa väärinkäytöksiltä energiamarkkinoilla
REMIT-asetusta on päivitetty uusilla vaatimuksilla, jotka parantavat suojaa väärinkäytöksiltä energian tukkumarkkinoilla. Uusi REMIT-asetus tulee voimaan 7.5.2024.
Ydinvoiman alkuperätakuut valtaavat markkinaa
Energian alkuperätakuujärjestelmän laajentuminen uusiin takuutuotteisiin on saanut energian tuottajat, myyjät ja käyttäjät liikkeelle ja se näkyy alkuperätakuurekistereissä tehtyjen toimenpiteiden määrässä. Ydinvoimalla tuotetun sähkön ja uusiutuvilla tuotetun lämmityksen alkuperätakuut ovat kiinnostaneet runsaasti.
Energiavirasto ei hanki tehoreservikapasiteettia kaudelle 1.11.2024–31.10.2025
Energiaviraston antaman päätöksen mukaan tehoreservin hankinnalle ei ole tarvetta tulevalle kaudelle 2024–2025. Päätöksen taustalla olevan selvityksen perusteella Valtioneuvoston vahvistama sähkön toimitusvarmuuden tavoitetaso ei ole ylittymässä.
Suomen päästökauppasektorin päästöt pienenivät 3,7 miljoonaa tonnia vuonna 2023
EU:n päästökauppaan kuuluvien suomalaisten laitosten yhteispäästömäärä oli 15,4 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuonna 2023. Päästöt pienenivät 19,2 % vuoden 2022 päästömäärästä.
KHO:n ratkaisu: Ristiinsubventio on eriyttämissääntelyn vastaista myös yritysjärjestelyissä
Korkeimman hallinto-oikeuden tänään 28.3.2024 antama ratkaisu kumoaa Energiaviraston vaatimusten mukaisesti markkinaoikeuden päätöksen koskien Gasum Oy:n liiketoimintojen eriyttämistä ja ristiinsubvention kieltoa. Energiaviraston päätökset saatetaan voimaan ja viraston vaatima seuraamusmaksu palautuu markkinaoikeuden käsiteltäväksi.
Kuuleminen Floating LNG Terminal Finland Oy:n nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston käyttöehtojen vahvistuspäätöksestä ja käyttöehdoista
Energiavirasto kuulee sidosryhmiä Floating LNG Terminal Finland Oy:n vuoden 2025 terminaalisääntöjen vahvistuspäätösluonnoksesta. Kuuleminen on avoinna 28.5.2024 asti.
Tervetuloa Päästökaupan ajankohtaispäivään 16.5.
Ilmoittaudu mukaan seminaariin päästökaupan ytimessä! Luvassa puhetta muun muassa uudistuneesta päästökauppalaista, jakelijoiden päästökaupasta ja ilmastotavoitteista.