Hyppää sisältöön

Uuden polttoaineen päästökaupan velvoitteet kohdistuvat valmisteverovelvollisiin

Julkaisuajankohta 24.10.2024 10.10
Tiedote

Suomi ottaa asteittain käyttöön uuden päästökauppajärjestelmän. Kyse on EU:n yhteisestä toimesta vähentää ilmastopäästöjä nykyisen päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla.

Uusi polttoaineen päästökauppa tulee olemaan nykyisestä päästökaupasta erillinen järjestelmä, mutta niiden toimeenpanossa on merkittävästi samankaltaisuutta. Uuden, polttoaineen kulutukseen luovutukseen kohdistuvan päästökaupan kansallisesta toimeenpanosta tullaan säätämään uudella lailla, jota koskeva hallituksen esitys (HE 119/2024 vp) on tällä hetkellä eduskunnan käsiteltävänä ja sen on tarkoitus astua voimaan vuoden 2025 alusta alkaen.  

Sääntely kohdistuu valmisteverovelvollisiin 

Uuden päästökauppajärjestelmän velvoitteiden ehdotetaan kohdistuvan yrityksiin, jotka ovat kulutukseen luovuttamastaan polttoaineesta valmisteverovelvollisia, eli heillä on esimerkiksi valtuutetun varastonpitäjän lupa. Valmisteverovelvolliset ovat siis hallituksen lakiesityksen mukaisesti uuden päästökaupan säänneltyjä yhteisöjä.   

Verohallinnolta saamamme tiedon mukaan yrityksenne on yllä kuvattu valmisteverovelvollinen. Polttoaineen päästökaupan velvoitteiden piiriin ei tule kuulumaan nykyisen päästökaupan soveltamisalassa käytetty polttoaine. Näin ollen, lähtökohtaisesti velvoitteet eivät kohdistuisi nykyisen päästökaupan toiminnanharjoittajiin, vaikka he olisivat valmisteverovelvollisia. Jos polttoaineet, joista olette valmisteverovelvollinen, käytetään yksinomaan nykyisen päästökaupan soveltamisalaan kuuluvilla toimialoilla tai joissain alla kuvatuissa toiminnoissa, eivät uuden päästökaupan velvoitteet kohdistu yritykseenne.  

Uuden päästökaupan soveltamisalaan eivät sisälly seuraavat polttoaineet:  

  • nykyiseen päästökauppaan sisältyvät polttoaineet 
  • kaikki kulutukseen luovutettu polttoaine käytetään ainoastaan muuhun kuin polttoon, esimerkiksi teollisuuden raaka- tai apuaineena;  
  • yritys on valmisteverovelvollinen ainoastaan kestäväksi osoitetuista 0-päästöisistä polttoaineista (esim. biokaasu tai biopolttoöljy);  
  • kulutukseen luovutetun polttoaineen loppukäyttö tapahtuu yksinomaan jollain seuraavista sektoreista:  
    • maanpuolustus; 
    • raideliikenne; 
    • kaupallisen vesiliikenteen käyttöön erillisjakeluna toimitettu polttoaine;  
    • lentoliikenteen käyttöön toimitettuun lentobensiini ja lentokerosiini. 

Jos yrityksellänne on polttoaineen loppukäyttöä tai luovutatte polttoainetta kulutukseen toiselle taholle, on mahdollista, että olette myös uuden päästökaupan velvoitteiden piirissä.  

Mitä ovat uuden päästökaupan keskeiset velvoitteet? 

Uuden päästökaupan säänneltyihin yhteisöihin tulee kohdistumaan vastaavat velvoitteet kuin nykyisen päästökaupan toiminnanharjoittajiin.  

Päästöjen tarkkailu 

Säännellyn yhteisön tulee hakea Energiavirastolta toiminnalleen päästölupa sekä ryhtyä tarkkailemaan kulutukseen luovutetun polttoaineen ilmastopäästöjä. Tarkkailua varten tulee säännellyn yhteisön valmistella päästöjen tarkkailusuunnitelma, jolle tulee hakea hyväksyntää yhtä aikaa päästölupaa haettaessa. Hakemukset tulee toimittaa Energiavirastolle helmikuun 2025 loppuun mennessä.  

Vuotta 2024 koskevien päästötietojen raportointi 

Säännellyn yhteisön tulee 30.4.2025 mennessä toimittaa Energiavirastolle vuotta 2024 koskeva päästöselvitys kulutukseen luovutetuista polttoaineista.  

Päästötietojen vuosittainen todentaminen ja raportointi  

Säännellyn yhteisön tulee vuosittain raportoida toteutuneet päästöt hyväksytyn tarkkailusuunnitelman mukaisesti Energiavirastolle. Tiedot tulee olla todennettuja. Todennetut päästötiedot tulee raportoida ensimmäisen kerran keväällä 2026 koskien vuoden 2025 päästöjä. 

Päästöoikeuksien hankinta ja palautus  

Vuodesta 2028 alkaen säännellyn yhteisön tulee palauttaa vuosittain raportoimiaan päästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia viranomaiselle. Päästöoikeudet hankitaan päästöoikeusmarkkinalta. 

Uuden päästökaupan niin sanottu hintavaikutus ja uusi markkina käynnistyy vuonna 2027, jolloin päästöoikeuksia ryhdytään laskemaan liikkeelle huutokauppaamalla. Päästöoikeuksilla voidaan käydä kauppaa vapaasti ja niiden hinta muodostuu markkinaehtoisesti. Markkina on EU:n yhteinen.  

Päästökaupan velvoitteiden siirtäminen toiselle säännellylle yhteisölle 

Hallituksen lakiehdotus mahdollistaa, että valmisteverovelvollinen voi sopia päästökauppavelvoitteiden siirrosta sille polttoainetta toimittavan tahon kanssa edellyttäen, että polttoaineen toimittanut taho on myös lakiehdotuksen mukainen säännelty yhteisö. Tämän on tarkoitus helpottaa erityisesti pienten yritysten ja polttoaineen loppukäyttäjien hallinnollista taakkaa. Järjestelyllä on myös mahdollista yksinkertaistaa polttoainetta jakelevan säännellyn yhteisön päästöjen tarkkailua.  

Miten toimia seuraavaksi?  

Energiavirasto pyrkii tavoittamaan kaikki polttoaineista valmisteverovelvolliset.  

Jos polttoainetta, josta olette valmisteverovelvollinen, ei luovuteta kulutukseen uuden päästökaupan soveltamisalaan, pyydämme toimittamaan meille asiasta tiedon sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Toimittakaa ilmoitus 28.2.2025 mennessä.   

Jos osa kulutukseen luovuttamastanne polttoaineesta kuuluu uuden päästökaupan piiriin, koskevat sen velvoitteet vuoden 2025 alusta myös yritystänne.  

Lisätietoja ja opastusta päästökaupan velvoitteista  

Lisätietoa uudesta polttoaineen päästökaupasta ja ylläkuvatuista velvoitteista on saatavilla Energiaviraston verkkosivuilta.

Energiavirasto tulee julkaisemaan lisätietoja, ohjeita sekä järjestämään webinaareja, joissa ohjeistetaan: 

  • uuden päästökaupan toimintaperiaatteista, 

  • säännellyn yhteisön velvoitteista ja 

  • lupahakemuksen ja päästöjen tarkkailusuunnitelman laatimisesta ja toimittamisesta Energiavirastolle sähköisen ETS2-asiointijärjestelmän kautta 

Tilaamalla Energiaviraston uutta päästökauppaa koskevan ETS2-uutiskirjeen saat ajantasaisen tiedon tulevista ohjeista sekä tilaisuuksista.

Polttoaineen päästökauppaa koskevat yhteydenotot ja kysymykset Energiavirastolle voi lähettää osoitteeseen [email protected] 

Nykyistä päästökauppaa koskevat yhteydenotot: [email protected] 

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote koskien hallituksen lakiesitystä