Hyppää sisältöön

NordREG julkaisee suositukset uuden EU-lainsäädännön täytäntöönpanoksi

Julkaisuajankohta 19.11.2019 11.30
Tiedote

Pohjoismaisten energiaregulaattoreiden yhteistyöelin NordREG julkaisee tänään 21 suositusta EU:n puhtaan energian paketin vähittäismarkkinoihin liittyvien artiklojen täytäntöönpanosta kansallisessa lainsäädännössä.

NordREG uskoo, että koordinoidulla täytäntöönpanolla on tärkeitä positiivisia vaikutuksia pohjoismaisille markkinoille.

”Suositukset tukevat vähittäismarkkinoiden toimimista ja pohjoismaisten markkinoiden integroimista, mikä on tärkeää tehokkaan ja kilpaillun markkinan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi kuluttajien hyödyksi”, sanoo Carsten Schmidt, Tanskan energiaregulaattorin DUR:in johtaja ja kuluvan vuoden puheenjohtaja NordREG:issä.

NordREG on valinnut uudesta sähkömarkkinadirektiivistä neljä vähittäismarkkinoihin liittyvää artiklaa, joiden täytäntöönpano yhdenmukaisella tavalla NordREG:in jäsenmaissa on katsottu tärkeäksi. Valitut artiklat sääntelevät sopimusperusteisia perusoikeuksia, myyjän vaihtamiseen liittyviä maksuja, sähkön hintavertailuvälineitä sekä laskulla esitettäviä tietoja.

Julkaistut suositukset edustavat pohjoismaisten energiaregulaattoreiden näkemyksiä. Suositusten täytäntöönpano kansallisella lainsäädännöllä riippuu kunkin maan lainsäätäjästä.

Koko julkaisu on saatavilla NordREG:in verkkosivuilla 


Lisätiedot: lakimies Jani Kostiainen, puh. 029 5050 113.

Sähkö ja maakaasumarkkinat Tiedote