Hyppää sisältöön

Energiamerkintä uudistuu, myös laitteiden korjattavuudelle ja käyttöiälle tulee uusia vaatimuksia

Julkaisuajankohta 25.2.2021 12.31
Tiedote

Kodinkoneiden ja viihde-elektroniikan energiamerkinnät uudistuvat 1.3.2021 alkaen. Tutussa puna-vihreässä nuolimerkinnässä palataan takaisin A-G -asteikolle, mutta entistä tiukemmilla energiatehokkuusvaatimuksilla. Samalla uusituissa ekosuunnitteluasetuksissa otetaan ensimmäistä kertaa huomioon kiertotalous ja asetetaan vaatimuksia mm. laitteiden korjattavuudelle sekä varaosien ja ohjelmistopäivitysten saatavuudelle.

EU:n energiamerkintä auttaa kuluttajia vertailemaan laitteiden energiankulutusta ja kannustaa yrityksiä kehittämään tuotteitaan energiatehokkaammiksi. Ensimmäisenä energiamerkinnän saivat kodin kylmäsäilytyslaitteet jo 25 vuotta sitten. Tämän jälkeen esimerkiksi jääkaappien sähkönkulutus on pienentynyt 60 prosenttia.

- Neljä viidestä eurooppalaisesta kodinkonehankintaa tekevästä sanoo ottavansa energiamerkinnän huomioon ostopäätöksessään. Energiamerkintä- ja ekosuunnitteluvaatimukset ovat tehokkaasti parantaneet kotitalouksien energiatehokkuutta. Niiden avulla on saavutettu lähes puolet EU:n energiatehokkuustavoitteesta 2020, yli-insinööri Johanna Kirkinen Energiavirastosta toteaa.

Laitteiden kehittyessä vaatimuksia on kiristetty ja eri tuoteryhmissä on ollut käytössä erilaisia luokitteluja, mikä on aiheuttanut hämmennystä.

- Nyt merkintää yhtenäistetään ja palataan tiukennettujen vaatimusten kanssa alkuperäiseen A:sta G:hen yltävään luokitteluun. A+/A++/A+++ -luokan merkinnät siirtyvät historiaan, ja A+++-luokan laitteet siirtyvät B- tai jopa E-luokkaan uudessa skaalauksessa. Tämä voi olla hämmentävää, mutta on tärkeää muistaa, että tuotteen energiatehokkuus tai laatu ei ole huonontunut, vaan merkintä on uudelleenskaalattu. Markkinoilla ei ehkä vähään aikaan nähdäkään parhaan A-luokan laitteita, vaan niitä saadaan vasta laitteiden energiatehokkuuden parantamisen myötä, asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivasta sanoo.

Uudet merkinnät heti käyttöön

Kodinkoneliikkeissä ja verkkokaupoissa uudet energiamerkinnät näkyvät heti maaliskuun alussa ja viimeistään 18.3., jolloin vanhoja merkintöjä ei enää saa käyttää. Energiamerkintä uudistuu ensimmäiseksi seuraavissa tuoteryhmissä:

  • jääkaapit, pakastimet, jääkaappi-pakastimet ja viinikaapit
  • astianpesukoneet
  • pyykinpesukoneet ja kuivaavat pyykinpesukoneet
  • televisiot ja elektroniset näytöt

Lisäksi lamppujen energiamerkintä uudistuu 1.9.2021 alkaen. Loput energiamerkinnät, esimerkiksi kuivausrummuille ja lämpöpumpuille, uudistuvat vuoteen 2025 mennessä, joten siihen saakka osassa laitteita on vielä plus-luokkia käytössä.

Energiamerkinnästä selviää energialuokan lisäksi monia muitakin laitteen käyttöön liittyviä laiteryhmäkohtaisia ominaisuuksia, kuten äänitaso, pesu- ja kuivaustulos. Tuotetietojen selvittämistä varten merkintään on lisätty QR-koodi, joka johtaa Euroopan komission EPREL-tuotetietokantaan. Maaliskuun alusta avautuva, eri kielille tuotettu palvelu auttaa kuluttajia vertailemaan tuotteiden energiatehokkuutta ja ominaisuuksia, lisää avoimuutta ja helpottaa viranomaisten markkinavalvontaa.

Ekosuunnittelulla kestävämpiä laitteita

Samanaikaisesti energiamerkintöjen kanssa päivittyvät ekosuunnitteluasetukset, jotka ohjaavat laitteiden suunnittelua energia- ja materiaalitehokkuuden huomioivaan suuntaan. Tervetullut uudistus helpottaa laitteiden korjattavuutta, pidentää käyttöikää ja parantaa kierrätettävyyttä.

- Esimerkiksi kuluttajalaitteissa varaosia on oltava saatavilla vielä useita vuosia senkin jälkeen, kun viimeinen mallia edustava laite on tuotu markkinoille. Asetus myös velvoittaa siihen, että laitteen osia voi vaihtaa yleisillä työkaluilla ilman, että laitetta tarvitsee hajottaa. Korjattavuudesta on myös tarjottava riittävästi tietoa, johtava asiantuntija Juha Toivanen Energiavirastosta sanoo.

Samoilla asetuksilla varmistetaan esimerkiksi, että ohjelmistopäivityksiä on saatavilla 7-10 vuotta laitteiden markkinoille tulon jälkeen, jotta laitteiden käyttöä ei joutuisi lopettamaan ohjelmiston vanhenemisen takia.

- Käytännössä nämä muutokset tarkoittavat, että kaikki maaliskuun jälkeen markkinoille tulevat laitteet kuluttavat vähemmän energiaa, ovat paremmin korjattavia, kierrätettäviä sekä kestävät pidempään, Toivanen jatkaa. 

Lisätietoa energiamerkinnästä ja ekosuunnittelusta

Lisätietoa kodin sähkönkulutuksesta

Energiatehokkuus Tiedote