FI SV

Euroopan unionin tuomioistuimelta ratkaisu e-laskualennuksista

2.5.2019 15.23
Tiedote

Euroopan unionin tuomioistuin on tänään antanut ratkaisun markkinaoikeuden esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin, jotka koskevat sähkön vähittäismyyjän sähkön perusmaksusta antamaa alennusta sähköisen laskun valinneille asiakkaille.

Tuomioistuimen ratkaisun mukaan energiatehokkuusdirektiivi ei ole pääasian kaltaisissa olosuhteissa esteenä sille, että sähkön vähittäismyyjä myöntää ainoastaan e-laskun valinneille loppuasiakkaille alennuksen sähkön perusmaksusta. Perusmaksusta tehtävän alennuksen myöntämistä e-laskun valinneille loppuasiakkaille ei voida pitää pääasian kaltaisissa olosuhteissa muille asiakkaille asetettuna tosiasiallisena maksuna eikä siten direktiivissä asetetun laskujen ja laskutustietojen maksuttomuuden kiertämisenä.

Unionin tuomioistuimen ratkaisu liittyy Energiaviraston 20.6.2017 tekemään päätökseen, joka koski Oulun Sähkönmyynti Oy:n myöntämää alennusta e-laskun valinneille asiakkaille. Päätöksessä virasto katsoi, että pelkästään e-laskun valinneille asiakkaille myönnettävä alennus perusmaksusta on muiden asiakkaiden osalta vastoin energiatehokkuusdirektiiviin perustuvaa asiakkaan oikeutta saada kaikki energiankäyttöön perustuvat laskut ja laskutustiedot maksutta. Oulun Sähkönmyynti Oy:n valitettua päätöksestä markkinaoikeuteen markkinaoikeus päätyi esittämään Euroopan unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksiä direktiivin tulkinnasta.

Unionin tuomioistuimen antaman ratkaisun jälkeen asian käsittely jatkuu markkinaoikeudessa.

Lisätiedot: lakimies Patrick Malén, puh. 029 5050 126.

Unionin tuomioistuimen ratkaisu 2.5.2019

Sähkö- ja maakaasumarkkinat Tiedote