Kansallinen raportti sähkö- ja maakaasumarkkinoista vuonna 2023 julkaistu
Energiavirasto on julkaissut kansallisen raportin Suomen sähkö- ja maakaasumarkkinoiden toiminnasta ja valvonnasta vuonna 2023. Raportista löydät kotimaisten energiamarkkinoiden avainlukuja ja yhteenvedon Energiaviraston toiminnan vaikuttavuudesta.
Energiaviraston vuosittaiseen raporttiin on koottu yleiskatsaus Suomen sähkö- ja maakaasumarkkinoista sekä toimitusvarmuudesta vuonna 2023. Euroopan komissiolle toimitettavassa raportissa käydään kattavasti läpi Energiaviraston valvonta- ja seurantatehtävät sekä niiden tulokset.
Syksyllä 2021 käynnistynyt energiakriisi rauhoittui vuoden 2023 aikana. Lisääntynyt tuulivoiman tuotantokapasiteetti ja viime vuoden huhtikuussa käyttöön otettu Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitos ovat parantaneet sähköomavaraisuutta, ja viime vuonna Suomi oli ensimmäistä kertaa jo sähkön nettoviejä viikkotasolla. Nettotuonnin osuus tippui 2,2 prosenttiin Suomen sähkön kulutuksesta. Parantunut tuotantotilanne Suomessa vaikutti myös siihen, että Suomessa pörssihinnat olivat edellisvuotta useammin samat kuin Pohjois- tai Keski-Ruotsissa.
Kaasumarkkinoiden voimakkaat muutokset jatkuivat. Kaasumarkkinoihin vaikutti kelluvan LNG-terminaalin tulo viime vuoden alussa Inkooseen, mikä muodosti vaihtoehtoisen kaasun hankintareitin Suomen ja Viron väliselle Balticconnector -putkiyhteydelle. Lisäksi Balticconnector -putki vaurioitui viime lokakuussa, minkä seurauksena Suomen kaasun tuonti oli täysin LNG-tuonnin varassa huhtikuun lopulle saakka.
Parantuneen eurooppalaisen ja pohjoismaisen markkinatilanteen myötä keskimääräiset sähkön ja kaasun hinnat laskivat keväällä 2023. Sähkön vähittäishintatasot ovat kuitenkin pysyneet edelleen hieman korkeammalla tasolla kuin ennen energiakriisiä ja hintavaihtelut ovat jopa lisääntyneet.
Kotitaloudet sopeutumassa hintavaihteluun
Sähkön vähittäismarkkinoilla energiakriisin seuraukset ovat näkyneet etenkin pörssisähkösopimusten määrän sekä kotitalouksien oman sähköntuotannon nopeana kasvuna. Vuonna 2023 verkkoyhtiön kanssa osittaisesta omatuotannosta sopineiden kotitalouksien määrä kasvoi lähes 50 prosenttia. Korkeiden sähkön hintojen ohella kuluttajien omaan sähkön tuotantoon ovat kannustaneet aurinkopaneeleiden laskeneet hinnat.
Vuoden 2023 lopussa jo 31 prosentilla kotitalouksista oli pörssisähkösopimus. Määrä on kasvanut vuosittain nopeasti, sillä vuonna 2020 pörssisähkösopimus oli vain 8 prosentilla kuluttaja-asiakkaista. Määräaikainen sähkösopimus oli viime vuoden lopussa 45 prosentilla ja toistaiseksi voimassa oleva sopimus 24 prosentilla kuluttaja-asiakkaista.
Sähkönmyyjää on vaihtanut vuosittain 15-16 prosenttia kotitalouksista, eikä vaihtoaktiivisuudessa ole ollut suuria vuosimuutoksia. Viime vuonna myyjää vaihtaneiden osuus laski hieman, 15,1 prosenttiin. Tämä tarkoittaa noin 492 000 kotitaloutta.
Energiavirastoa työllistivät viime vuonna erityisesti yhteisten eurooppalaisten sähkömarkkinoiden kehittämistyö, sähkö- ja kaasuverkkoyhtiöiden valvontamallin uudistaminen sekä korkeiden sähkönhintojen vuoksi kuluttajille ohjatut sähköhyvitykset.
Raportti on toimitettu Euroopan unionin energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirastolle (ACER) ja Euroopan komissiolle. Raportti on englanninkielinen.
Lisätiedot: analyytikko Markus Nora, puh 029 5050 046 ja johtaja Antti Paananen, puh 029 5050 013, spostit: [email protected].
National report on electricity and natural gas markets in 2023 (pdf)