Ensimmäinen tuulivoimala tippui pois syöttötariffituelta
Porin Tahkoluodon tuulivoimala sai viimeisen syöttötariffitukensa viime viikolla. Sen kahdentoista vuoden tukiaika tuli päätöksen kesäkuun lopussa.
Porin Tahkoluodon tuulivoimala (TW Tahkoluoto 1) on ensimmäinen syöttötariffituen piiristä pois pudonnut tuulivoimala. Sen kahdentoista vuoden tukiaika tuli päätökseen kesäkuun lopussa, ja viimeinen tuen maksatuspäätös tehtiin 27.9.2023. Kahdentoista vuoden aikana voimalalle maksettiin tukea runsaat neljä miljoonaa euroa, ja tukeen oikeutettua sähköä se tuotti vajaat 82 gigawattituntia.
Tuen piirissä yhä 119 tuulivoimalaa
Tämän vuoden lopussa tullaan maksamaan viimeiset tuet kolmelle muulle tuulivoimalalle ja lisäksi vuonna 2024 viidelle tuulivoimalalle. Syöttötariffijärjestelmässä on Porin Tahkoluoto 1 voimalan poistumisen jälkeen 119 tuulivoimalaa, ja viimeiset tuet tullaan maksamaan vuosina 2017 ja 2018 järjestelmään hyväksytyille voimaloille vuonna 2030. Syöttötariffijärjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2011, ja toistaiseksi järjestelmässä olevien tuulivoimaloiden kokonaiskapasiteetti on noin 2 300 megawattia. Kesällä 2023 Suomessa oli kaikkiaan tuulivoiman tuotantokapasiteettia runsaat 6 100 megawattia.
Syöttötariffin tukitaso määräytyy tuotantotukilaissa määrätyn tavoitehinnan (83,50 €/MWh) ja sähkön tukkumarkkinahinnan erotuksena kuitenkin niin, että enimmillään tukea maksetaan 53,50 euroa megawattitunnilta. Mitä korkeammat sähkön hinnat ovat, sitä pienemmät ovat tuet, kun taas matalilla sähkön hinnoilla tuet muodostuvat suuremmiksi. Eniten syöttötariffitukia on maksettu vuonna 2020, jolloin tukea maksettiin yli 324 miljoonaa euroa. Tällöin sähkön tukkumarkkinahinta oli keskimäärin 28 €/MWh. Viime vuonna sähkön tukkumarkkinahinta oli keski-määrin 154 €/MWh ja sen vuoden tuotannosta ei maksettu tukea.
Lisätiedot
johtaja Pekka Ripatti, puh. 029 5050 075, pekka.ripatti(at)energiavirasto.fi
johtava asiantuntija Tiina Arto, puh. 029 5050 168, tiina.arto(at)energiavirasto.fi