Hyppää sisältöön

Energiavirasto kilpailuttaa tukea sähköisen liikenteen, biokaasun ja uusiutuvan vedyn jakeluinfrastruktuurille

Julkaisuajankohta 3.9.2024 10.52
Tiedote

Valtioneuvoston asetuksen mukaisesti valtio myöntää tukea AFIR-asetuksen vaatimusten täyttämistä edistävän raskaita hyötyajoneuvoja palvelevan jakeluinfrastruktuurin tukemiseen. Energiaviraston tavoitteena on avata ensimmäinen kilpailutus 14.10.2024. Energiavirasto järjestää infotilaisuuden tarjouskilpailuun osallistujille.

Valtioneuvoston asetuksen (TEM/2024/99) mukaisesti tukea myönnetään seuraavissa raskaita hyötyajoneuvoja palvelevissa ryhmissä.

  • Ryhmä 1: Ydintieverkolle sijoittuvat raskaiden hyötyajoneuvojen latauskenttien investointihankkeet
  • Ryhmä 2: Ydintieverkon ulkopuoliselle kattavalle tieverkolle sijoittuvat raskaiden hyötyajoneuvojen latauskenttien investointihankkeet
  • Ryhmä 3: Kattavalle tieverkolle sijoittuvat, Suomen maakaasujärjestelmän ulkopuoliset kiinteät biokaasun ja muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien kaasumaisten polttoaineiden tankkausasemien investointihankkeet, jos tankkausasema on tarkoitettu biokaasun tai muuta kuin biologista alkuperää olevan uusiutuvan kaasumaisen polttoaineen syöttämiseen ajoneuvoihin nestemäisessä muodossa
  • Ryhmä 4: Ydintieverkolle sijoittuvat, pelkkää uusiutuvaa vetyä jakelevat raskaiden hyötyajoneuvojen tankkausasemien investointihankkeet

Virasto kilpailuttaa kaikki ryhmät, joille on osoitettu määräraha valtion talousarviossa. Tuki myönnetään kilpailutusmenettelyllä, tietyin poikkeuksin, jolloin matalin tarjous voittaa.

Energiavirasto järjestää torstaina 19.9.2024 infotilaisuuden tarjouskilpailuun osallistujille. Infotilaisuus järjestetään Teams-tilaisuutena. Infotilaisuuden ensimmäinen osio klo 9-11 käsittelee ryhmiä 1 ja 2. Toinen osio klo 13-15 käsittelee ryhmiä 3 ja 4. Ilmoittaudu infotilaisuuteen tästä.

Energiavirasto julkaisee luonnoksen tarjouskilpailuun osallistujan ohjeesta 18.9.2024. Tuen hakijoilla on mahdollisuus kommentoida ja esittää kysymyksiä ohjeluonnoksesta sekä kilpailutuksen aikataulusta. Kysymykset pitää esittää sähköpostitse viimeistään keskiviikkona 25.9.2024. Kysymykset pyydetään toimittamaan osoitteeseen [email protected].

Energiavirasto ottaa ohjevalmistelussa huomioon kaikki ennen määräaikaa toimitetut kysymykset ja julkaisee päivitetyn ohjeen kaksi viikkoa ennen tarjouskilpailun avaamista maanantaina 30.9.2024.

Lisätietoa

Liittyminen Energiaviraston liikenteen infrastruktuurituen sähköpostilistalle

Ilmoittautuminen infotilaisuuteen 19.9.2024

TEAMS-linkki webinaareihin tullaan julkaisemaan tällä sivulla 18.9.2024

Valtioneuvoston asetus sähköisen liikenteen, biokaasun ja uusiutuvan vedyn liikennekäytön infrastruktuurituesta vuosina 2022–2025 annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Tekninen asiantuntija Tuomo Hulkkonen, [email protected], puh. 029 5050 097
Kilpailutusasiantuntija Roland Magnusson, [email protected], puh. 029 5050 111

2024 Tiedote Uusiutuva Energia