Hyppää sisältöön

Astetta alemmas - energiaa säästäen kohti talvea

Julkaisuajankohta 25.8.2022 14.32
Tiedote

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut Euroopan energiatilannetta. Energian saatavuudella ja hinnalla on vaikutusta jokaisen suomalaisen arkeen. Siksi Motiva, Energiavirasto, työ- ja elinkeinoministeriö, valtioneuvoston kanslia, ympäristöministeriö ja Sitra käynnistävät energiansäästökampanjan lokakuussa Energiansäästöviikolla.

Astetta alemmas -kampanja kannustaa kaikkia suomalaisia säästämään energiaa. Tavoitteena on saavuttaa merkittävä energiansäästö. Organisaatiot ja yhteisöt haastetaan mukaan tekemään omat energiatekonsa ja myös valtio on mukana energiansäästössä. Senaatti-konserni aloittaa laajan energiansäästöohjelman valtion kiinteistöissä.

”Syksyllä ja talvella tarvitaan konkreettisia energiansäästötekoja kaikilta − yrityksiltä, yhteisöiltä ja yksilöiltä. Kun jokainen suomalainen tekee pieniä muutoksia arjessaan, yhteisvaikutus on suuri. Kansalaiskampanjan lisäksi tulen kutsumaan yrityksiä pyöreän pöydän keskusteluun, jossa mietitään yritysten konkreettisia sitoumuksia syksyn energiansäästötalkoissa”, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo.

Energiansäästö kannattaa aloittaa jo nyt. Kampanja käynnistyy täydellä teholla 10.10.2022, kun ilmat viilenevät ja lämmityskausi alkaa.

Astetta alemmaksi – viileesti vaan

Kampanjassa suomalaisia kannustetaan säätämään energiankulutustaan astetta alemmas. Se tarkoittaa arkisia tekoja energian, kuten sähkön ja polttoaineiden, säästämiseksi. Näitä tekoja ovat esimerkiksi matalampi ajonopeus liikenteessä, huonelämpötilan säätäminen alemmaksi tai lämpimän käyttöveden säästäminen.

Kampanjan tavoitteena on saada vähintään 75 prosenttia suomalaisista säästämään energiaa. Pidemmän aikavälin tavoite on pysyvästi alhaisempi energiankulutus ja sähkön kulutushuippujen madaltaminen.

Monta hyvää syytä säästää energiaa

Energian hinta nousee entisestään syksyn ja talven aikana. Säästämällä energiaa voi vaikuttaa oman sähkö- ja bensalaskun suuruuteen. Kaikkein pienimpienkin energiansäästötoimien merkitys moninkertaistuu, kun teemme ne yhdessä. Ilmastonäkökulmasta energiansäästö ja energiatehokkuuden parantaminen ovat välttämättömiä.


Lisätiedot:

  • viestintäjohtaja Kati Laakso, Motiva, p. 09 6122 5023
  • viestintäjohtaja Matti Hirvola, TEM, p. 029 504 7052
  • teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen, TEM, p. 029 506 2140 (energiatehokkuus ja energiansäästö)
  • teollisuusneuvos Petteri Kuuva, TEM, p. 0295 064 819 (energiatilanne)
  • johtaja (energiatehokkuus) Heikki Väisänen, Energiavirasto, p. 029 505 0120
  • viestintäjohtaja Jussi Salmi, YM, p. 0295 250 263
  • apulaisviestintäjohtaja Jyri Rantala, VNK, p. 029 5160 622
  • johtava asiantuntija Tuuli Hietaniemi, Sitra, p. 0294 618 411

Astetta alemmas -kampanjasivu

Energiatehokkuus Sähkö ja maakaasumarkkinat Tiedote