Sähkönsiirto on luonnollinen monopoli. Se tarkoittaa, ettei kilpailevien sähköverkkojen rakentaminen ole taloudellisesti kannattavaa. Lisäksi sähköverkkojen toimintavarmuus on yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeää.

Tämän vuoksi jakeluverkot on säädetty lakisääteisiksi monopoleiksi. Asiakas voi kilpailuttaa vain liittymisjohtonsa rakentamisen. Sen sijaan sähkön myynnin kilpailuttamisella asiakas voi pienentää sähkölaskuaan. Hintavertailun voit tehdä sahkonhinta.fi-palvelussa.

Energiavirasto valvoo sähköverkkoyhtiöiden verkkopalveluiden hinnoittelua kokonaisuutena neljän vuoden jaksoissa.

Virasto vahvistaa etukäteen kahdeksaksi vuodeksi sähköverkkoyhtiöille valvontamenetelmät. Valvontamenetelmät perustuvat tuottokattoon. Tuottokatto määritellään sallimalla sähköverkkoon sitoutuneelle pääomalle kohtuullinen tuotto. Sähköverkkoyhtiön keräämistä maksuista saatujen tulojen ja verkkopalvelun tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten on pysyttävä tuottokaton alla nelivuotiskauden. Kyseessä ei siis ole hintakatto.

Valvonta perustuu sähkömarkkinalainsäädäntöön ja Energiaviraston tämän perusteella vahvistamiin kohtuullisen hinnoittelun valvontamenetelmiin sekä oikeuskäytäntöön. Valvontamenetelmien on oltava lain ja oikeuskäytännön perusteella tasapuolisia kaikille sähköverkkoyhtiöille. Esimerkiksi tuottoastetta ei voi määritellä erilaiseksi maaseutu- ja kaupunkiyhtiöille.

Energiavirasto tutkii vuosien 2020–2023 hinnoittelun kohtuullisuuden vuonna 2024. Tällöin virasto antaa jokaiselle sähköverkkoyhtiölle valvontapäätöksen hinnoittelun kohtuullisuudesta. Jos sähköverkkoyhtiö on perinyt ylihintaa, peritty ylihinta on palautettava asiakkaille seuraavan nelivuotiskauden aikana verkkopalvelumaksuissa.

Jos ylihinnoittelun määrä nelivuotiskaudella ylittää kohtuullisen tuoton vähintään 5 prosentilla, siihen lisätään korko, joka on hyvitettävä asiakkaille. Kahden ylijäämäisen nelivuotiskauden jälkeen Energiavirasto voi käynnistää sakkomenettelyn ja esittää markkinaoikeudelle seuraamusmaksua.

Vastaavasti, jos sähköverkkoyhtiö on alijäämäinen (eli alihinnoitellut verkkopalvelumaksunsa), se voi nostaa vastaavalla summalla verkkopalvelumaksua seuraavalla valvontajaksolla.

Energiavirasto valvoo verkkopalvelumaksujen korotuksia hinnanmuutosten yhteydessä. Sähkön jakeluverkkoyhtiö saa korottaa siirron ja jakelun maksujaan korkeintaan 8 prosenttia korotusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana keräämiinsä maksuihin verrattuna.

Korotuksen hyväksyttävä enimmäismäärä lasketaan kunkin verkkoyhtiön sähköverkonkäyttäjiä edustavan asiakasryhmän (tyyppikäyttäjien) 12 kuukauden pituisen tarkastelujakson keskimääräisen kokonaismaksun perusteella. Hyväksyttävä enimmäismäärä lasketaan siirron ja jakelun verollisesta hinnasta. Mahdolliset verojen tai veronluonteisten maksujen korotukset tarkastelujakson aikana eivät sisälly hyväksyttävän enimmäismäärän laskentaan.

Vuoden 2011 lopun myrskyjen ja laajojen sähkökatkosten vuoksi sähkömarkkinalakiin säädettiin vaatimukset jakeluverkkojen toimitusvarmuuden parantamiseksi. Lain mukaan jakeluverkkoyhtiöiden on viimeistään vuoden 2028 loppuun mennessä huolehdittava, että myrskyn tai lumikuorman vuoksi sähkönjakelu ei asemakaava-alueilla keskeydy yli 6 tunniksi, eikä näiden ulkopuolella yli 36 tunniksi.

Sähköverkkoyhtiö saa valita keinot, joilla se pääsee toimitusvarmuusvaatimuksiin. Maakaapelointi on yksi hyväksytty keino.

Lain vaikutusarvioinnin mukaan 6 ja 36 tunnin vaatimusten kustannukset ovat 3,5 miljardia euroa. Energiaviraston sähköverkkoyhtiöiltä keräämien tietojen mukaan arvio on oikeansuuntainen.

Sähköverkon toimitusvarmuuden tason parantaminen maksaa. Pääsääntöisesti asiakas ei voi saada samaan aikaan korkeaa toimitusvarmuuden tasoa, kuten häiriötöntä sähkönsaantia ja sähkökatkosten alhaista tiheyttä, ja halpaa verkkopalvelun hintaa.

Energiavirasto valvoo sähköverkon toimitusvarmuuden parantamista verkkoyhtiöiden kehittämissuunnitelmien avulla. Sähköverkkoyhtiöiden on toimitettava päivitetyt kehittämissuunnitelmat Energiavirastolle kahden vuoden välein.

Kehittämissuunnitelmissa on ilmoitettava muun muassa keinot, joilla sähköverkkoyhtiö täyttää lain toimitusvarmuusvaatimukset sekä toimenpidemäärät seuraavalle kahdelle vuodelle ja vuoteen 2028 asti. Sähköverkkoyhtiön pitää toimittaa vuodesta 2016 alkaen myös tiedot tehdyistä investoinneista kahdelta edelliseltä vuodelta.

Sähköverkkoyhtiöiden Energiavirastolle toimittamien ensimmäisten kehittämissuunnitelmien mukaan sähköverkkoyhtiöt tekevät vuosien 2014 - 2028 aikana verkkoonsa korvausinvestointeja ja ennakoivaa kunnossapitoa noin 9 miljardilla eurolla. Kuitenkin pelkästään nykyisen kaltaisen verkon ylläpidon kustannukset ovat noin 6–7 miljardia euroa.

Suuri osa Suomen ilmajohtoverkosta on rakennettu 1960–70 -luvuilla, joten merkittävä osa sähköverkkoa on joka tapauksessa uusimisen tarpeessa.

Energiaviraston on kuultava ja keskusteltava sidosryhmien kanssa aina kun se kehittää valvontamenetelmiä.

Tällä hetkellä Energiavirasto valmistelee valvontamenetelmien suuntaviivoja vuosille 2024-2031. Kehitystyön aikana virasto keskustelee säännöllisesti sidosryhmien näkemyksistä. Yhteistyötä varten on perustettu sidosryhmäneuvottelukunta, jossa on mukana myös kuluttajien ja muiden verkonkäyttäjien edustajia. 

Jos ylihinnoittelun määrä nelivuotiskaudella ylittää kohtuullisen tuoton vähintään viidellä prosentilla, siihen lisätään korko, joka on hyvitettävä asiakkaille seuraavan nelivuotiskauden aikana.

Kyllä sitoo. Sähköverkkotoiminnan luovutuksensaaja tai fuusion tapauksessa vastaanottava yhtiö vastaa luovuttavan tai sulautuvan sähköverkkoyhtiön asiakkaille mahdollisen ylihinnoittelun palautuksesta sekä kuluvan että edeltävän neljän vuoden valvontajakson osalta.

Myöskään omistajanvaihdos ei vapauta sähköverkkoyhtiötä vastuusta palauttaa ylijäämä asiakkailleen.

Vastaavasti luovutuksensaaja tai vastaanottava yhtiö saa osakseen mahdollisen alijäämään kuluvalta ja edeltävältä nelivuotiskaudelta.

Ei voi. Energiaviraston oikaiseman taseen sitoutunut pääoma voi vastata enintään sähköverkon nykykäyttöarvoa. Sähköverkon nykykäyttöarvo lasketaan Energiaviraston määrittämien sähköverkon komponenttien (esimerkiksi ilmajohdot, maakaapelit, muuntajat) yksikköhintojen, verkkokomponenttien keski-iän ja verkkoyhtiön verkkokomponenteille valitsemien pitoaikojen perusteella. Jokaiselle verkonhaltijan sähköverkon komponentille lasketaan nykykäyttöarvo ja koko verkon nykykäyttöarvo muodostuu komponenttien nykykäyttöarvojen summasta. Käytännössä sähköverkon nykykäyttöarvo on sitä suurempi, mitä uudempaa sähköverkko on. Kun verkkokomponentin keski-ikä on pitoajan suuruinen, on nykykäyttöarvo nolla.

Vaikka yhtiön taseeseen olisi otettu miten paljon velkaa hyvänsä, sähköverkon nykykäyttöarvo muodostaa enimmäismäärän sitoutuneelle pääomalle, jolle kohtuullinen tuotto lasketaan. Eli jos velan määrä ylittää sähköverkon nykykäyttöarvon, ei ylittävä osa ole mukana tuoton laskennassa eikä sille saa tuottoa.

Valvontamenetelmät eivät huomioi yhtiön lainoistaan maksamia todellisia korkokuluja, eli niiden perusteella ei sallita tuottoa menetelmissä. Ne ovat verotuskysymyksiä eikä Energiavirastolla ole lakisääteistä toimivaltaa niitä valvoa.

Rahoituskustannukset tulevat tuloslaskelmassa vasta valvontamenetelmien laskennan lähtöpisteen eli liikevoiton jälkeen, eikä niillä ole vaikutusta toteutuneen oikaistun tuloksen laskennassa. Laskenta lähtee siis liikkeelle liikevoitosta, jolloin esimerkiksi yhtiön maksamat todelliset korkokulut eivät vaikuta millään tavalla laskentaan.

Sähköverkkoyhtiöiden sallittu tuottoaste vaihtelee eri EU-maissa. Eroista tuottoasteissa ei kuitenkaan voi suoraan päätellä eroja sähköverkkoyhtiöille sallitun euromääräisen tuoton määrässä. Tähän vaikuttavat myös erot valvontamenetelmien muissa osa-alueissa.

Energiavirasto on koonnut yhteenvedon eräiden eurooppalaisten maiden valvontaviranomaisten soveltamasta kohtuullisesta tuottoasteesta eduskunnan talousvaliokunnalle toimittamansa lausunnon liitteessä (kalvo 20). Esimerkiksi Ruotsissa viranomaisen määräämä tuottoaste nimelliseksi muutettuna vuosille 2016 – 2019 on 6,65 prosenttia, kun Suomessa vastaava on 6,87 prosenttia. Norjassa vertailukelpoinen tuottoaste on vuosina 2007 – 2016 ollut keskimäärin 6,28 prosenttia.