Hyppää sisältöön

Sähköhyvityksen virheen korjaamista koskevien hakemusten käsittelytilanne

Julkaisuajankohta 10.7.2023 13.48
Tiedote

Energiavirastolla on käsittelyssä lähes 600 sähköhyvityksen virheen korjaamisen hakemusta. Hakemusten käsittely on aloitettu, mutta päätöksiä saadaan vasta useamman viikon kuluttua.

Energiavirastoon on saapunut useita tiedusteluja sähköhyvityksen virheen korjaamisen hakemusten käsittelytilanteesta. Energiavirastoon on tullut tähän mennessä lähes 600 hakemusta ja viraston käsittelijät käyvät parhaillaan läpi hakemuksia ja niiden liitteitä.

Jos Energiavirasto tarvitsee lisätietoja hakemukseen, lähetetään hakijalle pyyntö täydentää hakemusta tarvittavalta osalta. Ennen päätöksen antamista asiasta on pyydettävä myös asianosaisen sähköyhtiön selvitys. Sähköyhtiölle annetaan pääsääntöisesti kaksi viikkoa aikaa vastata selvityspyyntöön.

Energiavirasto pyrkii käsittelemään hakemukset mahdollisimman pian niiden saapumisjärjestyksessä. Energiavirasto kuitenkin huomauttaa, että päätösten antamisessa tulee kestämään tämänhetkisen arvion mukaan useampia viikkoja, johtuen hakemusten mahdollisesta täydennyttämisestä, sähköyhtiön kuulemisesta, päätösharkinnasta ja viraston käytössä olevista resursseista. Kun Energiavirasto on ratkaissut asian hallintopäätöksellään, siitä lähetetään tieto hakijalle erillisellä sähköpostilla

Lisätietoja käsittelyajasta saa palvelunumerostamme 029 5050 250 tiistaista torstaihin kello 10 - 12.

2023 Sähkö ja maakaasumarkkinat Tiedote