Hoppa till innehåll

Energian alkuperätakuut laajenevat - kuluttajille yhä kattavampaa tietoa tuotantotavoista

Julkaisuajankohta 1.4.2022 8.15
Tiedote

Energian alkuperätakuut laajenevat kaasuun ja vetyyn sekä lämmitykseen ja jäähdytykseen. Myös ydinvoimalla tuotetulle sähkölle voi jatkossa hakea alkuperätakuun. Alkuperätakuiden avulla kuluttajat voivat varmistua siitä, että heille esimerkiksi uusiutuvana lämpönä tai ydinsähkönä myyty energia on tuotettu väitetyllä tavalla.

Kuluttajien ja muiden loppukäyttäjien mahdollisuus varmistua ostamansa energian alkuperästä laajenee uusiin tuotteisiin. Alkuperätakuiden laajentamisella pyritään edistämään uusiutuvien energiatuotteiden kysyntää sekä tarjoamaan kattava ja yhdenmukainen järjestelmä eri tuotantotapojen varmentamiselle - nyt myös ydinvoimalle ja hukkalämmölle- ja kylmälle. Lain ja viranomaisvalvonnan sääntelemän alkuperätakuujärjestelmän myötä kuluttajan ei tarvitse perehtyä useisiin eri myyjien järjestelmiin tai sertifikaatteihin alkuperän varmentamiseksi. Järjestelmä myös varmistaa, ettei energian alkuperää myydä kahteen kertaan.

Tähän saakka sähkönmyyjät ovat varmentaneet alkuperätakuilla kaiken uusiutuvana myydyn tai markkinoidun sähkön. Nyt velvollisuus alkuperän varmentamiseen laajenee ydinvoimalla tuotettuun sähköön, uusiutuvaan kaasuun ja vetyyn sekä uusiutuvilla energialähteillä tuotettuun lämpöön ja jäähdytykseen sekä hukkalämpöön ja -kylmään.

Alkuperän varmentaminen vaaditaan energian myyjältä, joka myy tai markkinoi uusiutuvaa energiaa, hukkalämpöä ja -kylmää tai ydinvoimalla tuotettua sähköä. Myös energiantuottaja tai käyttäjä, joka julkaisee kuluttajille markkinointitietoa käyttämänsä alkuperätakuujärjestelmään kuuluvan energian alkuperästä, on velvollinen varmentamaan väitteensä. Varmentamista ei vaadita, jos energiaa ei myydä tai markkinoida uusiutuvana, ydinvoimalla tuotettuna sähkönä tai hukkalämpönä tai -kylmänä.

Alkuperätakuita myöntävät jatkossa kolme rekisterinpitäjää. Kantaverkonhaltija Fingrid Oyj:n omistama Finextra Oy ylläpitää sähkön alkuperätakuurekisteriä, kaasun siirtoverkonhaltija Gasgrid Finland Oy vastaa kaasun ja vedyn alkuperätakuurekisteristä ja Energiavirasto on ylläpitäjänä lämmön ja jäähdytyksen rekisterissä. Alkuperätakuurekisterit avautuvat 1.4.2022. Uusien energiatuotteiden alkuperä on varmennettava heinäkuun alusta alkaen. Varmennusvelvoitteen voimaantuloon asti esimerkiksi uusiutuvan lämmön myyjä voi osoittaa alkuperän omalla menettelyllään, mutta 1.7. jälkeen alkuperätakuut ovat ainoa keino alkuperän osoittamiseen.

Uusiutuvan lämmön ja jäähdytyksen tuotantoon monia keinoja

Lämmöntuotannossa ja jäähdytyksessä uusiutuvia energialähteitä voidaan hyödyntää useilla eri teknologioilla: erilaisilla lämpöpumpuilla, aurinkokeräimillä, polttoon perustuvassa lämmöntuotannossa tai sähkön ja kaasun konversiossa. Uusiutuvan lämmön lähteitä ovat esimerkiksi geoterminen ja ympäristön energia tai biomassaperäiset polttoaineet. Jatkossa esimerkiksi kuluttajan muuttaessa vuokrataloon, jonka vuokranantaja markkinoi lämpiävän uusiutuvalla kaukolämmöllä, väite tulee varmentaa alkuperätakuujärjestelmän avulla.  

Hukkalämpöä ja -kylmää syntyy teollisuudessa, sähköntuotannossa ja palvelualoilla sivutuotteena: 
”Laitoksia, joissa hukkalämpöä mahdollisesti syntyy, ovat esimerkiksi datakeskukset, metalliteollisuuden laitokset ja tietynlaiset jätteenkäsittely- tai lämpöpumppulaitokset", kertoo asiantuntija Miikka Martikainen.

Lämmön ja jäähdytyksen rekisterin ylläpidon lisäksi Energiavirasto valvoo alkuperätakuulain noudattamista Suomessa. Laki energian alkuperätakuista tuli voimaan 3.12.2021. Lakimuutoksella toimeenpannaan EU:n uudistunutta uusiutuvan energian direktiiviä (RED II).

Lisätiedot: asiantuntija Miikka Martikainen, puh. 029 5050 057 ja johtava asiantuntija Maiju Seppälä, puh. 029 5050 048, spostit: [email protected].


Mikä on alkuperätakuu?

  • Alkuperätakuu on sähköinen asiakirja, joka varmistaa loppukäyttäjälle, että tietty energiaosuus tai energiamäärä on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä, ydinvoimalla tuotetulla sähköllä, tai hukkalämmöllä tai kylmällä.
  • Alkuperätakuita myönnetään alkuperätakuukelpoisista lähteistä tuotetulle energialle. 
  • Alkuperä varmennetaan alkuperätakuurekisterissä: rekisterissä alkuperätakuita ”peruutetaan” myytyä tai käytettyä energian määrää vastaava määrä. 
     
Tiedote Uusiutuva Energia