Hyppää sisältöön

Suomalaiset siirtoverkkoyhtiöt menestyivät hyvin eurooppalaisessa kustannustehokkuusvertailussa

Julkaisuajankohta 9.9.2019 13.58
Tiedote

Fingrid Oyj ja Gasum Oy sijoittuivat kärkeen eurooppalaisessa verkkotoiminnan tehokkuusvertailussa.

Tehokkuusvertailun yhtiökohtainen vertailu osoittaa Fingrid Oyj:n kantaverkkotoiminnan olevan kustannustehokasta suhteessa kuuteentoista muuhun tutkimukseen osallistuneeseen sähkön kantaverkkoyhtiöön. Fingrid sijoittui kustannustehokkaimpien yhtiöiden joukkoon 100 prosentin tehokkuusluvulla.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös maakaasun siirtoverkkoyhtiöiden toimintojen kustannustehokkuutta ja maakaasun osalta vertailuun osallistui yhteensä 29 yhtiötä. Gasum Oy sijoittui lähelle tehokkaimpia yhtiöitä 96,1 prosentin tehokkuusluvulla.

Eurooppalaisten energiatoimialan sääntelyviranomaisten yhteistyöjärjestö CEER (Council of European Energy Regulators), on toteuttanut eurooppalaisten sähkön ja maakaasun kanta- ja siirtoverkkoyhtiöiden kustannustehokkuutta tutkivan projektin (TCB18). Tutkimuksessa kuvataan yhtiöiden siirtoverkkotoimintojen kokonaistehokkuutta useiden vuosien investointi- ja kustannustietojen yhdenvertaistamisen avulla. Projektiin osallistui yhteensä 46 kanta- ja siirtoverkonhaltijaa kuudestatoista maasta, mukaan lukien Fingrid Oyj ja Gasum Oy Suomesta.

Liitteenä ovat yleiset raportit sähkön ja maakaasun siirtoverkkoyhtiöiden tehokkuusvertailusta sekä Fingridin yhtiökohtainen raportti. Gasumin yhtiökohtaista raporttia ei julkaista, koska yhtiö on kieltänyt sen julkaisemisen.

Lisätiedot: ekonomisti Lari Teittinen, puh. 029 5050 138, [email protected] ja johtaja Veli-Pekka Saajo, puh. 029 5050 023, [email protected].


Pan-European cost-efficiency benchmark for electricity transmission system operators, Main report (pdf)

Pan-European cost-efficiency benchmark for electricity transmission system operators, Appendix (pdf)

Pan-European cost-efficiency benchmark for gas transmission system operators, Main report (pdf)

Pan-European cost-efficiency benchmark for gas transmission system operators, Appendix (pdf)

Project TCB18 Individual Benchmarking Report, Fingrid Oyj (pdf)

Sähkö ja maakaasuverkot Tiedote