Hyppää sisältöön

Seuraavaa tehoreservikautta koskevat valmistelut aloitettu

Julkaisuajankohta 8.5.2019 10.15
Tiedote

Energiavirasto on aloittanut 1.7.2020 alkavan tehoreservikauden valmistelut. Viraston tavoitteena on päättää tarvittavan tehoreservikapasiteetin määrästä sekä tehoreserviin hankittavista voimalaitoksista ja sähkön kulutuksen joustoon kykenevistä kohteista vuoden 2019 aikana.

Energiaviraston päätös 1.7.2020 alkavalla kaudella tarvittavasta tehoreservikapasiteetin määrästä on tarkoitus antaa alkusyksystä 2019. Energiavirasto järjestää julkisen kuulemisen määräarviosta kesän aikana. Tätä ennen Energiavirasto keskustelee keskeisten sidosryhmien kanssa määrän arvioimiseen käytettävistä menetelmistä ja alustavista tuloksista.

Tehoreserviin valittavien voimalaitosten ja sähkön kulutuksen joustoon kykenevien kohteiden julkinen kilpailutus on suunniteltu järjestettäväksi syys-lokakuussa. Sopimukset Fingrid Oyj:n ja tulevalle kaudelle kilpailutuksen perusteella tehoreserviin valittujen laitosten välillä on tarkoitus tehdä myös vuoden 2019 aikana.

Energiavirasto on myös pyytänyt Fingrid Oyj:tä aloittamaan tulevan kauden käyttösääntöjen valmistelun ja toimittamaan ne virastolle vahvistettavaksi viimeistään heinäkuun 2019 puoleen väliin mennessä.

Lisätiedot: asiantuntija Olli Taipale puh 029 5050 142 ja asiantuntija Henri Hämäläinen puh 029 5050 145.

Sähkö ja maakaasumarkkinat Tiedote